sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Hardy's viinit + kriketti = mahtava kesäilta!

Kaupallinen yhteistyö 40+ blogit / Hardy's



Tyylikkäästi pukeutuneet naiset lierihatuissaan lojuvat kansituoleilla hienostuneesti viiniään siemaillen samalla, kun valkopukuiset pelaajat kopsauttelevat mailoillaan kovaa palloa.  Ääni taustalta huutaa pistelukuja. Kolmas pelipäivä menossa. 
Kylän krikettijoukkueen komea kapteeni kävelee paikalle lausumaan kohteliaisuuksia ja keskustelemaan säästä. Kurkkusandwichit katoavat tarjottimilta. Aurinko paahtaa kuumasti mehiläisten suristessa raukean keskustelun lomassa. Sitten jostain kuuluu kirkaisu.... 

Heräsin. Ei tämä ollutkaan brittidekkaria.

Tosielämässä kuuntelimme bussin ikkunaan ropisevaa sadetta samalla kun (toki tyylikkäät) bloggarit kumisaappaissaan valmistautuivat kokeilemaan kovaa palloa ja puista mailaa ennen kuin pääsisivät Hardy's viinien ja ihanien iltapäiväteepöydän antimien kimppuun.

Me emme ole sokerista ja sadekin taukosi. Ihastelimme varusteita ja kuuntelimme, kun Suomen Krikettiliiton puheenjohtaja Andy ja toiminnanjohtaja Maija kertoivat ensimmäisten krikettisääntöjen löytyneen noin 1700-luvulta. Saimme myös tietää, ettei meidän ehkä sittenkään tarvitsisi pelata krikettiä päivätolkulla, sillä Suomessa pelataan pääasiassa 20 vuoron krikettiä ja nuo pitkät ottelut taas kriketin varsinaisissa kotimaissa.

Vielä maltoimme hetken kuunnella kriketin sääntöjä pelaajan polttamisesta ja siitä, miten pitää pyrkiä vaihtamaan paikkaa pelikaverin kanssa. Pisteidenlaskua Andy ja Maija eivät viisaasti edes yrittäneet meille opettaa.


Sitten päästiin asiaan...


Katsoimme mallia ja kuulimme ohjeita ennen kuin itse kokeilimme. Voitteko kuvitella, JOKAINEN bloggaaja osui palloon! Yleensä useammin kuin kerran. Siinä tuli itsellekin jo pieniä paineita - varsinkin kun olin unohtanut silmälasini toiseen laukkuun. Yrittäkää itse osua palloon, kun näette vain sellaisen hämärän valkoisen varjon lähestyvän itseänne. No, vanhat pesäpallotaidot tulivat hätiin ja sain pallon vastakkaiseen suuntaan liikkeelle muutamaan kertaan minäkin (lopulta sentään),.

Kauan emme malttaneet kentällä pyöriä, sillä jokaisen mielessä väikkyivät jo herkulliset sandwichit ja kakut ja ennen kaikkea illan maistiaiset Hardy's viinejä.

Suomen Krikettiliiton luottokokki Claire oli loihtinut meille jos jonkinlaisia englantilaishenkisiä herkkuja. Kaikki oli hyvää, mutta tuna-mayonnaise sandwich ja lemon drizzle cake olivat erityisesti minun mieleeni. Vielä minä tuon sitruunakakun opettelen, vaikkei Claire salaisuuttaan paljastanutkaan. Eikä pidä unohtaa skonsseja! Ne suorastaan sulivat suussa.

Herkut katosivat pikavauhtia eikä kaloreita laskettu. Olimmehan juuri sentään osallistuneet urheilulliseen toimintaan...

Sandwichejä ja skonsseja on yleensä totuttu syömään iltapäiväteellä, mutta Hardy'sin VR viinit kyllä sopivat seuraan vallan mainiosti. Ne ovat tarpeeksi keveitä, jotta ruoan maut eivät peity vaan saavat viinistä mukavan pohjan ja raikastuksen. Helposti juotavia viinejä, kuten valmistajan omakin luonnehdinta kertoo. On helppo kuvitella itsensä kentän laidalle krikettimatsia seuraamaan viileä lasi kädessään - se lierihattu auringolta suojaamassa.


Mukaamme saimme lisää maisteltavaa ja tässä kohtaa tarina siirtyy välillä kriketistä jalkapalloon.

Isäntä nimittäin tykästyi hanapakkauksen Chardonnayhin, josta riitti miellyttävä lasillinen useammankin jalkapallomatsin seuraamiseen. Avatussakin pakkauksessa viini säilyy juotavana kauemmin kuin uskoisikaan, kunhan penkkiurheilija pysyy kohtuudessa. Arvostamme.


Toinen pakkauksiin liittyvä oivallus ovat muoviset pullot, joiden kevyestä painosta ja särkymättömyydestä tullaan meillä varmasti riemuitsemaan kesän piknikeillä. Niistä viineistä siis lisää myöhemmin.


Hardy's Wines on Suomen krikettiliiton sponsori 

Kiitos Hardysin Tiialle ja Maijastinalle kutsusta mahtavaan illanviettoon. Kiitos Suomen Krikettiliiton pelaajille ja valmentajille siitä, että teitte pikavisiitistämme ikimuistoisen. Kiitos Clairelle mahtavista tarjoiluista!

Kiitokset myös mukavasta seurasta 
Beachhouse Kitchen 
Marjon matkassa 
Dioriina
Kristallinhohtoa
Kulinaari 

HUOM! Ollakseni kaikkien säädösten mukainen, joudun tapojeni vastaisesti sensuroimaan kommentteja. Huomaattehan siis, että kommentit koskien alkoholipitoisia juomia joudun valitettavasti poistamaan. Muuten sana on vapaa ja kommentit suotavia!

Kaupallinen yhteistyö 40+ blogit/Hardys

10 kommenttia:

  1. Hauska ilta teillä on ollut - ja herkullinen!

    VastaaPoista
  2. Ai mitkä tarjoilut, voisin kyllä tuota krikettiäkin kokeilla toisen kerran : )

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti tätä lajia on kokeilta uudelleenkin :) ja nuo viinit. Ovat päässeet nekin jo kokeiluun....

    VastaaPoista
  4. Krikettiä on päästävä pelaamaan oikein kunnolla :) Ja leipiä olenkin jo testaillut, ihan niin hyviä en saanut tehtyä kuin Claire mutta aikas lähelle kuitenkin :)

    VastaaPoista
  5. Hitsit kun minulla unohtui nuo kotiinviemis viinit kotiin ja lähdin mökille jo ennen jussia ja kotiin vasta heinäkuun tokalla viikolla. No onneksi ne säilyvät siellä :) Kiva ilta oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa kuinka kivaa on sitten, kun palaa kotiin ja huomaa noiden odottavan siellä! :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!