maanantai 7. maaliskuuta 2016

Isäntä kokkaa: Gnocchimestarin paljastukset


Joka väittää gnoccheja raskaaksi ruoaksi, ei ole kunnollisia koskaan maistanutkaan. Meidän isännän tekemät ovat sellaisia pilvenpehmeitä palleroita, joita voisi syödä määräänsä enemmän. Ei tosin kannata, sillä keveys on lopulta vain illuusiota - perunapasta voi ahneen vatsassa jymähtää paikoilleen...

Ei se kyllä ihan näin helposti aikoinaan mennyt. Muistan minäkin kohteliaisuudesta nieleskelleeni seurustelun (ja kai vielä avioliitonkin) alkuaikoina sitkeän kimmoisia taikinanpaloja, mutta se oli aikaa ennen opittuja tekniikoita ja kunnon työvälineitä. Isäntää haastatellessani sain kuvauksen parista kikasta, joilla onnistuu ihan aina.

1. Investoi perunalumipuristimeen.
Kunnon välineellä saa kosteuden puristettua muualle kuin gnocchitaikinaan, eikä vesi pääse litistämään lopputulosta. Puristimen läpi tuleva perunamassa on hötöistä ja ilmavaa. Sellaista lopputulosta ei saa murskaamalla, survomalla tai sekoittalla, jotka ilman perunalumipuristinta olisivat ne jäljellä olevat vaihtoehdot.

2. Älä sekoita liikaa.
Sekoittamalla puristat keveydelle elintärkeän ilman pois. Siis, sekoitusta vain sen verran, että saat taikinan kokoon.

3. Älä hukuta jauhoihin 
Siis jos keittää 8 perunaa (sen verran kuulemma pussin pohjalta löytyi), sekoittaa niihin muskottipähkinää ja 3 kananmunaa, niin jauhoja tarvitaan...

- tähän väliin isäntämäistä röhönaurua -

"No, silleen tarpeeksi."
"Niin, mutta kuinka paljon?"
"Että taikina on käsiteltävää, mutta pehmeää ja gnocchimaista."
"Joo, mutta..."
"EN minä vaan tiedä!"

Ota tuosta sitten selvää. Tarkkaa reseptiä ei siis tälläkään kertaa ole tiedossa. Leipomisen jälkeen sitten kiehautettiin suolatussa vedessä ja lopuksi vielä paistettiin salvialla maustetussa voissa.



Alkuruokana meillä oli pekoni-vuonankaalisalaattia höystettynä sinihomejuustolla ja saksanpähkinäsattumilla... sekä isännän viimeisimmällä herkkulöydöllä eli Punnitse ja säästä -kaupasta ostetulla Viikuna-taateliviinietikalla. Aivan uskomattoman hedelmäinen ja täyteläinen maku, Ihan karkkia itsessäänkin, mutta kuin piste i:n päällä salaatissa.

Gnocchien kaveriksi valittiin varaslähtö pääsiäiseen karitsan ulkofileen muodossa,

Viininä Pomerol Château de Sales 2003.

Vuosikerran myötä muistelimme aikaa, jolloin meillä oli vain yksi muksu ja hänkin vasta vuoden ikäinen. Oliko elämä helpompaa? Ehkä, tavallaan... ainakin hiljaisempaa.



Jälkkäriksi ranskalaiseen tapaan juustoja ja herkkumakeita pieniä mandariineja. Ei sitä mitään varsinaista jälkkäriä olisi kai kukaan enää jaksanutkaan.



8 kommenttia:

  1. Yksi gnocchi-vinkki lisää: perunat kannattaa keittämisen sijaan höyryttää ja sitten puristaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuolla tavalla tulee vielä vähemmän vettä mukaan :-) Kiitos! Hyvä vinkki.

      Poista
  2. Gnoccheja tykätään täälläkin tehdä, monenmoista kokeilua onkin ollut! Tykkään niihin itse vielä paistaa pinnan nopeasti pannulla. Kiitos tuosta viikuna-taateliviinietiikkavinkistä, uskoisin et tykästyisin siihen heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä kanssa yleensä vedetään (voissa) pintaan vähän rapsakkuutta. On ne vaan niin hyviä :-)
      Tuo viikuna-taateliviinietikka pääsi vähän yllättämään takavasemmalta. Ihan sikahyvää.

      Poista
  3. Ehkä Isäntä haluaa säilyttää joitain salaisuuksia gnochhejen teossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, veikkaan, ettei vaan muista mitä teki :-)

      Poista
  4. Aijjaa, puristin... Olen yrittänyt vältellä sen ostamista sillä verukkeella, että se on iso ja täyttää entisestäänkin täyttä välinelaatikkoa. Tämän luettuani joudun varmaan puristimen ostamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mekin välttelimme, mutta siitä on itse asiassa tullut aika välttämätön ja suhteellisen usein käytetty vehje. Ero on aika uskomaton...

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!