torstai 11. kesäkuuta 2015

Kysely & ARVONTA! - Ruoka ja kirjat, herkut ja lukijat


Viime lukumaratonilla eväänä oli mm. herneitä

Ruoka ja romaanit kuuluvat yhteen monessakin mielessä. Varsinkin dekkareissa tuntuvat etsivät usein olevan paitsi älykkäitä, myös herkkusuita. Kukapa ei olisi joskus hymähdellyt Hercule Poirotin yrityksillä sivistää kapteeni Hastingsin ruokavaliota. Nero Wolfe ei olisi mitään ilman herkullisia aterioita, jotka mitä ilmeisemmin ovat ilmaantuneet myös hänen vyönseudulleen. Arianna de Bellis käyttää ruoanlaittoa rentoutumiseen ja aivosolujen aktivoimiseen. Anna Laine puolestaan kokkaa gourmet- tasolla jännittävien tarinoiden ytimessä ja on myös saanut oman keittokirjan. Samoin Komisario Guido Brunettin vaimon herkullisia reseptejä voi kokeilla keittokirjan sivuilta.

Ja tuossa oli vasta muutama!

Näin Dekkariviikon kunniaksi ajattelin siis kääntää kysymyksen myös toisinpäin. Kirjoissa syödään ja juodaan hyvällä halulla, vaan mitä syövät ja juovat lukijat tarinoista nauttiessaan?

Sen tiedän, että hyvästä ruosta pitävät usein myös lukevat kirjoja, ja varsinkin dekkareita. Minulla on tästä oikein evidenssiä. Edelliskesänä olivat kirja- ja ruokajuttuni vielä samassa blogissa ja tuo blogi (Ja kaikkea muuta) yhden ainoan kerran Ruokablogit TOP100 listan kärkivitosessa - tietenkin artikkelilla DEKKAREISTA!

Siis - käykääpä kliksuttelemassa ja lisäämässä lukuherkkujanne alla. Vaihtoehtoja on alkuun jo muutama, lisätkää loppuu listalta puuttuvia.

Jos haluat osallistua myös ARVONTAAN, niin jätä kommentti tämän artikkelin kommenttikenttään. Kommentointiaikaa on kyselyn loppuun saakka eli kesäkuun viimeisen päivän loppuun ja heinäkuun alussa arvon kahdelle kommentoijalle Elisa Kirjan lahjoittaman koodin, jolla saa ladattua  kirjan luettavaksi

Jos ei ihan tiedä, mitä lataisi, niin käykääpä lukemassa kirjablogeja tällä viikolla. Dekkariviikon sadosta löytyy varmasti mielenkiintoista luettavaa kullekin. Minua houkuttaisivat esim. Vera Valan uusin Tuomitut tai äänikirjoista lapsille Jules Vernen Sukellusveneellä maailman ympäri, muiden muassa

Create your own user feedback survey

Arvonta yhteistyössä Elisa Kirjan kanssa - kiitokset palkinnoista!


18 kommenttia:

  1. Suklaata, pähkinöitä, hedelmiä.. monensorttista menee lukiessa!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kaikki menee! Kun kaksi lempiharrastusta yhdistää, ei voi seurata kuin hyvää. :D
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin taitaa mennä minullakin. Tosin ruokapöydässä meillä on lukukielto - se aika on tarkoitettu seurusteluun, mutta aamiaisella ja välipaloilla...

      Poista
  3. Kaikki menee, mitä on helposti saatavilla...
    Sisko

    VastaaPoista
  4. Harvoin syön "kunnon ruokaa" lukiessani romaania, koska yleensä silloin luen lehteä tmv. Romaanin kanssa voin kyllä juoda viiniä tai muuta alkoholia (hillitysti toki) ja imeskellä salmiakkia.

    Kirjojen ruokakohtauksista en niin piittaa, koska inhoan kokkaamista enkä ole "ruokahifistelijä" muutenkaan. Eli mielellään ei kovin mittavia ja laajoja ruokakuvauksia kirjoihini, koska ne kyllästyttävät minua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, minä taas inspiroidun hyvin kirjoitetuista ruokakohtauksista omaankin keittiöön!

      Poista
  5. Korkeentaan purkkaa jauhan lukemisen aikana. :D Ja välillä hörppään vettä. :)

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä pitääkin juoda päivän mittaan, vaikka kirjaan keskittyisikin

      Poista
  6. Jotakin pientä sormiruokaa ei kuitenkaan mitään makeaa. Joskus lasi punaviiniä auttaa kirjan tunnelmaan.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta sekin, että kirjan sisältö vaikuttaa siihen, mitä sen kanssa tekee mieli nauttia :-)

      Poista
  7. makea tai pieni suolainen purtava sopii hyvin dekkarien seuraan. Pommac on hyvä palanpainike tai Cokis Zero. Mukaan arvontaan.
    nelliina(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  8. Aika usein luen lasten päikkäriaikaan tai illalla, kun he ovat jo nukkumassa. Päivällä maistuu kahvi ja pieni suklaapala, illalla sitten useimmin voileipä. Mukana arvonnassa. sosuliblog@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vielä muistan sen ajan, kun kuopus nukkui päikkäreitä. Nyt ei kyllä sellaista lukuaikaa enää saa kuin harvoin...

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivät ovatkin sellaista hyvää ja (yleensä) siistiä sormiruokaa kirjojen parissa.

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!