maanantai 4. huhtikuuta 2016

Belugat & harissabroileri


Kun sanoin pojille iltaruoaksi olevan linssejä alkoi valitus.
"Äääh, miksei koskaan mitään hyvää"
"Onks jotain muuta...? "

"Itse teette leivät, jos ei linssit kelpaa", sanoi äiti, väläytti torahampaitaan ja käski poikien käyttäytyä.

Linssien valmistuttua nostelin niitä pieneen kulhoon potentiaalisesti vähentynyttä ruokailijamäärää silmälläpitäen, kun kulhoa lähestyi varovasti kaksi lusikkaa.

"Saisko kuitenkin maistaa?"

Sai tietysti ja lopputuloksena leivät jäivät tekemättä. En tiedä oliko kyse laiskuudesta vai alkuperäisestä väärinkäsityksestä linssien maun suhteen, mutta oli kuulemma hyvää ja kulho tyhjeni. Mikäs siinä. Minäkin tykkäsin.

Pitänee useammin väläyttää vaihdevuosiäidin ärisevää puolta. Ruokarauha oli paras pitkään aikaan. .


Beluga-linssit ovat siitä ihania, että ne säilyvät kokonaisina kypsennyksen jälkeenkin, vaikka imevätkin pannuseuralaisista maut itseensä. Harissaa puolestaan käytän yleensä suoraan purkista. Se tuo sellaisen jännän, samalla kertaa raikkaan ja mausteisen maun. 

Linsseistä on myös helppo tehdä kerralla vähän isompi annos. Tästäkin riitti mukavasti myös lounaaksi vanhemmille (pariksikin päivää). Eivät ne poikien annokset nimittäin sentään mitään kovin jättimäisiä olleet. Jälkkärijätskit tekivät päälle vielä kauppansa. Vähitellen kuitenkin saadaan poitsutkin totutettua monipuoliseen valikoimaan erilaisia makuja ja tekstuureja.



Belugat & harissabroileri 
1 purjo
2 punasipulia
2 porkkanaa 
paketillinen Beluga-linssejä 
1 kasvilisliemifondikuutio 
paketillinen baby-pinaatinlehtiä 
kevätsipulin varsi 
nipullinen ruohosipulia 

2rkl harissatahnaa ja oliiviöljyä
broilerinpaloja (reisileikkeitä tai koipi-reisipaloja) 

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Huuhtele linssit paketin ohjeen mukaan.

Notkista harissatahnaa öljyllä, kunnes se on helposti levitettävää ja kuorruta sillä broilerinpalat. Laita palat uunivuokaan ja kypsennä uunissa 30-40min, kunnes pinta on ruskistunut ja liha kypsää.

Pilko purjo ja punasipuli. Kuullota niitä pannulla öljyssä muutama minuutti. 
Pilko porkkanat ja lisää pannuun. 
Kaada joukkoon paketillinen linssejä ja sekoittele. Lisää kasvisliemifondikuutio sekä kiehuvaa vettä, kunnes linssit peittyvät. Anna poreilla hiljalleen, kunnes linssit ovat pehmenneet (30-40min). Muista tarkkailla veden määrää ja lisätä tarvittaessa. 

Sekoita lopuksi linssien joukkoon baby-pinaattia, silputtua kevätsipulia sekä ruohosipulia. 

Tarjoile lautasella yhdessä broilerinpalojen kanssa. 






2 kommenttia:

  1. Beluga on linsseistä ainoa, joiden kanssa olen hyvissä väleissä. Kokkasin myös harissakevätkanaa tässä joku aika sitten, tykkäsin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Belugalinssit ovat siitä kivoja, etteivät ne muussaannu. Minulle kyllä kelpaavat muutkin linssit, mutta keltaisia sitten mieluummin ihan reilusti sopassa.

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!