sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Gluteenitonta, maidotonta ja ilman kananmunia - mistä inspiraatio?

Meillä on tuuria siinä mielessä, että lapsilla ei ole mitään ruoka-aineallergioita. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö kavereiden kylään tullessa aina välillä pitäisi miettiä pöytäänlaitettavaa milloin mitäkin ruoka-ainetta välttäen. Tunnistan siis haasteen ja tunnen myötätuntoa niitä perheitä kohtaan, joissa välttely on jokapäiväistä. On ihan tarpeeksi haastavaa keksiä pöytään laitettavaa joka päivä muutenkin, joten uskon kaikkien inspiraationlähteiden ilahduttavan rajoituksien kanssa painivia.

Emmi-Liia Sjöholm : Koko perheen kattaus 
Luettavaksi ja kokattavaksi kustantajalta 


Tässä kirjassa kaikki reseptit ovat gluteenittomia, maidottomia ja ilman kananmunia. Kyseessä ovat Suomessa yleisimmin esiintyvät allergiat lapsilla, joten tarvetta lienee useammassakin perheessä. Pidin kirjan filosofiasta erityisesti siitä, että tarkoituksena ei ollut keksiä uusia ja ihmeellisiä raaka-aineita, joilla korvata perinteisiä reseptejä, vaan käyttää helposti löydettäviä aineksia hyvään ja herkulliseen ruoanlaittoon.

Silti, kirjasta löytyvät pannukakut ja letut, vaikka minusta nuo pannukakut varsinkin muistuttivat enemmän kasvispihvejä kuin esikuvaansa. Tosin mm. bataattipannarit ja tölkkipavuista tehty perusohje vaikuttavat sen verran herkullisilta, että ne menevät meillä kokeiluun ihan lisukeruokina. Samoin energiapallerot vaikuttivat ihanilta  ja kirjasta löytyy monia muitakin mielenkiintoisia reseptejä ja ihan tällaiselle ei-allergiaperheellekin. Varsinaiselle kohderyhmälle tämä lienee taivaanlahja juuri niinä päivinä, kun pitäisi keksiä jotain, mutta inspiraatio antaa odottaa itseään.

Onhan kirjassa tietysti vähän oudompiakin aineksia käytetty, psyllium ei vielä ole tehnyt ensi visiittiään keittössämme ja riisijauhotkin ovat vielä kokeilematta. Näitäkin kuitenkin löytyy yleisesti marketeista eli mistään erikoiskauppatuotteista ei ole kysymys. Enemmän ehkä on kyse uudenlaisesta katsantotavasta aineksiin: "Mitä kaikkea voisi tehdä vähän eri tavalla?"



Kokeiltavaksi meillä valikoitui kookosvaahto. Jälkiruokana tai leivonnaisten lisukkeena tämä on varsin oiva vaahto, vaikka toki vaatii kookoksen mausta pitämisen. Sitä kun ei oikein kunnolla saa peitettyä edes suuremmalla määrällä sokeria. Meillä tämä ei ollut ongelma kuin ehkä esikoisen kohdalla ja itse suorastaan rakastan kookosta.

Tämä on myös huikean yksinkertainen ja helppo resepti. Käytännössä vain otetaan kookosmaitopurkista se kova massa (eli kookoskerma), laitetaan joukkoon reippaasti sokeria ja sitruunankuorta (minä lisäsin vielä vaniljasokeria) ja sitten vaan vedetään sähkövatkaimella vaahdoksi. Voilà, herkku on valmis! Ja vinkkinä niille, joiden ei tarvitse vältellä sitä kananmunaa, että oli muuten huikean hyvää pavlovan päällä ja pannulla karamelisoitu ananas ja suklaa sopivat oikein mainiosti.

Tähän loppuun ihan uteliaisuudesta keräsin meillä viime aikoina tehtyjä ruokia, joissa ei ole kananmunaa, vehnää eikä maitoa. Kyllä niitä jonkin verran löytyi, vaikka makeiden herkkujen osalta jouduin menemään aika kauassa taaksepäin ajassa edes maidottoman version löytymiseksi... .

Pääruokia löytyi ihan viime ajoilta hyvin
Broileripallerot 
Lämpimät lohinuudelit
Pihvisalaatti
papu-tonnikalapannu
linssikeitto 


Jälkiruokia ja leivonnaisia - tämä oli vaikeaa
Sydänsuklaat... kunhan suklaana on vain tummaa suklaata, makuaineeksi vaikka kandeerattua appelsiininkuorta
Hedelmät tietysti yleensäkin ovat hyviä, vaikka sitten vaniljasokerilla maustettuna ja vähän rommilla flambeerattuina (kookoskermalla saa tosiaan kermavaahdot korvattua)
Klementiinikakusta löytyy kananmunia, mutta ilman maitoa ja vehnäjauhoja


4 kommenttia:

  1. Käytän usein tuota kookoskermaa;se on mielestäni tosi hyvän makuistakin,ja mulla on sen vuoksi aina kookosmaito/kermapurkkeja /tetroja kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on tosi herkkua, jos tykkää kookoksesta. Jos ei.. niin vähän vaikeampi tapaus :-)

      Poista
  2. Tykkään tästä kirjasta. Hyvää on se, että sopii niin monelle ruokavalio-ongelmaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi oli kiinnostavia reseptejä ilman allergioitakin, mutta tosiaan kiva, että löytyy herkkuja niillekin, jotka joutuvat ruoka-aineita välttelemään :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!