lauantai 5. joulukuuta 2015

Historiallisia viitteitä ja mantelisia pikkuherkkuja

Manteleita kuluu tässä huushollissa tasaiseen tahtiin pitkin vuotta, mutta sitten joulun alla tuntuu, ettei niitä tule koskaan ostettua tarpeeksi. Kokonaisia, jauhetta, mantelimassaa, marsipaania... kaikissa muodoissaan manteli ilmestyy tasaiseen tahtiin ruokapöytään, niin suolaisten ruokien kaverina kuin makeissa herkuissa.

Näin joulun alla tekeekin usein mieli nostaa pöytään tarjolle jotain pientä makeaa. Siis silleen jälkkäriksi, ihan vain jotain, jolla saa hymyn suupieliin ja mustan kelin painumaan unohduksiin.

Lisäksi mantelit ovat kuulemma ihan terveellisiäkin, joten sitä suurempi syy herkutella - toki vähän mantelimassan ja marsipaanin sokerimäärää muistaen. Kaikkein parhaimmilta ne maistuvat tarinan kera eli kun tietää syövänsä jotain, jolla on historia.


Historiallisia herkkuja

Marsipaanipähkinät (tai -taatelit) ovat meillä vakioista vakioin, eikä makeisten tekeminen tästä oikein enää voi helpommaksi muuttua. Nämä tulivat isännän mukana Ranskan perinteenä. Siellä näitä on tehty osana jouluyön Provencelaista 13 jälkiruokaa, joka tunnetaan jo 1800-luvun lopulta lähtien. Luku kolmetoista viittaa tietysti Jeesukseen ja 12 apostoliin. Siellä pähkinät tunnetaan edusamassa yhtä köyhistä veljeskunnista, vaikka marsipaani lisäyksenä kai vähän alkuperäisestä ajatuksesta poikkeaakin. Yhtä kaikki, meille nämä ovat kotiutuneet ihan vain herkkuina, joita pöydästä joulunaikaan löytyy säännöllisesti. Välillä samalla periaatteella tehdään myös taateleita,

Marsipaanipähkinät

marsipaania
saksanpähkinöitä (ja taateleita)

Ota pieni pala marsipaania, pyöritä se vähän tasaisemmaksi ja paina kahdelle puolelle saksanpähkinän puolikas (tai pala..). Jatka kunnes pähkinät tai marsipaani loppuvat. Tee sama taateleille eli täytä ne marsipaanilla.


Toisenlaista historiaa....

Mantelikokkareiden ohjeen puolestaan löysin äidin minua varten nuoruudessani keräämistä Kokki-korteista. Aina säännöllisin väliajoin kaivan ison korttilaatikkoni esille ja aina sieltä löytyy inspiraatiota, vaikka kortit ovatkin jo reippaasti yli 30 vuotta vanhoja, melkein historiallisia nekin.
Näitä herkkuja en ollut koskaan ennen kai tehnytkään, kun ei kortissa ole asiasta merkintää.

Mantelikokkareet 

250g mantelimassaa
1 valkuainen
pähkinöitä ja coctailkirsikoita

Raasta mantelimassa karkealla terällä ja sekoita valkuaisen kanssa tasaiseksi massaksi, Nosta kahdella lusikalla tai pyörittele sormin palloiksi leivinpaperille. Paina jokaisen kokkareen keskelle hasselpähkinä tai puolikas cocktailkirsikka,

Paista 150 asteisessa uunissa 15-18min. Aika riippuu uunista ja siitä, miten ruskean pinnan haluat pikkuleiville.

2 kommenttia:

  1. Minä rakastan manteleita ja niitä pitää aina olla kotona.Ihania manteliherkkuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantelit ovat minunkin suosikkini, muodossa kuin muodossa. :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!