tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesällä syödään tietysti jäätelöä



Minulla ei ole jäätelökonetta. Pakastin on liian pieni (ja täynnä) jäätelökonekulhon jäädyttämiseen, enkä sopivaa itse jäähdyttävää jäätelökonetta ole löytänyt  sen jälkeen, kun tyhmänä jätin tarjouksessa olleen sopivan vehkeen kauppaan pikaisessa kitsauskohtauksessa. Pidän kuitenkin ihanan kermaisesta ja pehmeästä jäätelöstä. Sellaisesta, joka valuu paksuna piirakan päältä tai muuten vaan jäätelökulhossa.


Olen minä toki saanut kotona aikaiseksi kylmää herkkua ilman jäätelökonettakin eli glukoosisiirapin avulla. Esimerkiksi suklaajäätelöstä saa ihan yhtä herkullista kuin kaupan pakastealtaasta löytyvät kalliimmat merkit. 

Suklaajäätelön tein ihan perinteisellä jäätelöreseptillä (glukoosisiirappia lukuunottamatta), mutta jätskiä voi toki valmistaa muutenkin. Yksi parhaista kokeiluistani kautta aikojen on ollut kookosmaitoon tehty jäätelöpohja, jonka maustoin mansikka-raparperilla. Ihan tajuttoman hyvää. 



Kookosjäätelömassankin keitin, mutta nyt pääsi Copycat testaamaan helppoakin helpompaa reseptiä. Instasta bongasin ensin kuvia ja sitten löysin useammankin kondensoidusta maidosta kerman kanssa ilman keittämistä valmistetun jäätelömassan reseptin. En nyt kuollaksenikaan muista, mistä loppujen lopuksi tämän nappasin, mutta täyteläisen hyvää on Tosin massa kyllä kovettuu pakkasessa ihan kivikovaksi, mutta pehmenee hetken malttamisen jälkeen ja pysyy koossa ihanan kermaisena.


Kylmää ilman kuumaa

6dl vispattavaa kermaa
1prk kondensoitua maitoa
0,5dl glukoosisiirappia
haluamiasi makuaineita. Minä murskasin joukkoon tummia täytekeksejä.

Sekoita jäätelömassan ainekset ja vatkaa ne tiukaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon keksimurut (tai muut haluamasi makuaineet).

Pistä kannelliseen pakasterasiaan ja vähintään muutamaksi tunniksi jäätymään. Jos jätät pidemmäksi aikaa, niin nosta rasia pois pakastimesta ainakin 15mi ennen kuin haluat tarjota jäätelön.


P.S. Kesällä myös grillataan ja kyselyn tuloksena meillä laitetaan hiilloksen päälle äänestyksen naftisti voittanutta mustekalareseptiä! Heti, kun on yksi sateeton grillauspäivä!

2 kommenttia:

  1. Onpa hyvän näköisiä jäätelöitä:) Minustakin kookosmaitopohjainen jäde on parasta. Pitää ostaa taas tuota glukoosisiirappia kun olen Suomessa,edellinen pullo pääsi jo loppumaan;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glukoosisiirappi on aikas hyvä tuote ja kookosmaitopohjainen jäde herkkua! Tosin tuo kondensoituun maitoon tehtykin oli koukuttavaa.

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!