tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ranskalainen aamiainen


Se oli sitten siinä se kesälomareissu. Pakollinen melkein kahden viikon tauko netin käytössä muutamaa satunnaista linjayhteyttä lukuun ottamatta on takana ja täytyy sanoa, että selvisin paremmin kuin odotin. Pieniä vierotusoireita oli toki huomattavissa – varsinkin kun bongasin Jean d’Ormessonin Strasbourgilaisen ravintolan seinällä poseeraamassa tai kun faisselle de chèvre oli aivan niin hyvää kuin muistinkin kävi mielessä, miten mukava olisi jakaa noita ajatuksia kaikkien blogilukijoidenkin kanssa.

Ranska on meille ennen kaikkea paikka tavata sukulaisia ja ystäviä, mutta hyvänä kakkosena matkan tarkoituksesta kilpailee hyvä ruoka. Tämäkään kerta ei tee poikkeusta. Tulipa taas tankattua juustoja ja APRIKOOSEJA ja muitakin herkkuja. Se on jännä, miten anopin tekemät yksinkertaiset ruokalajit voivatkin maistua niin ihanalle. Ehkä kyse on vain vaihtelusta normikotiruokaamme, ehkä ainekset ovat jotenkin parempia tai sitten ranskalainen ruoka vaan yksinkertaisesti on hyvää. Herkut eivät tarvitse välttämättä edes sen kummempaa valmistusta.


Lomapaikkana tänäkin vuonna oli tuttuun tapaan Valence, mutta lisäksi vietimme viikon verran Vercorsin upeissa vuoristomaisemissa.  Matkaohjelmassa oli yhdet häät ja leirintäaluemökkeilyä sukulaisvierailujen lisäksi. Leirintäalueella kokkailu rajoittui lähinnä raviolien lämmittämiseen tai planchalla paistoon, joten itse hankitut ja tehdyt ruoat painottuivat aamupalaan.

Alla siis ote aamiaisia... 

(1)

Faisselle au chèvre eli tuorettakin tuoreempi vuohenjuusto sokeriliemessä pikaiseen keitettyjen aprikoosinpuolikkaiden kanssa on aamiaisten aatelia. Tätä on pakko saada lomalla ainakin kerran!

(2)

Ranskalaisten aamupala painottuu usein makeaan. Croissant, suklaapulla tai vaalea leipä voin ja hillon kera  maitokahvin seurana taitaa olla se standardiversio ranskalaisesta aamiaisesta. Me olemme suomalaisittain tottuneet syömään jotain suolaisempaa, mutta kyllä meillekin makea kelpasi.

Mini”salamat” (éclairs) vanilja, suklaa ja kahvi. I rest my case… 

(3)

Onko kukaan nähnyt ranskalaisia elokuvia Camping I ja Camping II ? 
Me valmistauduimme lomamatkaan katsomalla molemmat koko perheen voimin. Elokuvat nähneet tunnistanevat Bencon ainakin nimeltä. Tämä makea kaakaojuoma oli itseoikeutettu osa meidänkin leirielämäämme. ”Juomaa ystäville… ” -Patrickin tapaan. 

(4)

Ranskalainen leiriaamupala summeerattuna. Pain au chocolat, leipää aprikoosihillolla, madeleines ja radiosta uutiset, musiikkia tai stand-up komiikkaa. Kuvasta puuttuu vain iso kulhollinen maitokahvia. Näillä saatiin sateinenkin päivä hyvin alkuun. 

4 kommenttia:

  1. Nam. Faisselle, salamat ja aprikoosit, nam.

    VastaaPoista
  2. Ei ole tuttuja moiset elokuvat, vaikka pitäisi kyllä olla, kun camping on lähellä sydäntä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsoa ja verrata omiin leirintäaluekokemuksiin - hauskoja ja herttaisia :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!