perjantai 6. tammikuuta 2017

Turhakkeita, joista en ole valmis luopumaan - keittiössä tietenkin


Isäntä sai joululahjaksi uuden trendiraastimen. Siis minkä? No, sellaisen, jossa on pyöreitä reikiä, joilla tehdä porkkanaspagettia tai jotain vastaavaa eri paksuisista juureksista ja kasviksista.

Meillä on entuudestaan jo vastaavaan tarkoitukseen sopiva vihannessorvi tai spiromaatti. Se on varsin kätsy vehje, jonka käyttöaste on jäänyt jostain syystä tasolle kerran vuodessa. Syynä on ehkä vihannessorvin koko ja toisaalta hävikki, joka jää juureksen keskustan jäädessä raastamatta. Aina kun ei jaksa ruveta hävikkiherkkujakaan suunnittelemaan samantien.

Huolimatta marginaalisesta käytöstä olen kuitenkin sitä mieltä, etten haluaisi näistä luopua. Kutsukaa materialistiksi tai hulluksi kerääjäksi, mutta minä pidän keittiökapineista. Koen kapineen hyödylliseksi, jos käytän sitä vähintään kerran vuodessa, tai sen käytön aiheuttama mielihyvä korvaa sen vievän kaappitilan.

Katsokaa vaikka! Eikös perustortillakin näytä ihan toiselta, kun siihen käyttää violettia porkkanakiharaa? Ainakin lapsilla oli hauskaa.


Eikä meillä erilaisia kapineita nyt sentään mitenkään hurjia määriä ole. Tilanne voisi olla pahempi. Kurkistin kaappeihini ja listasin vähemmän kuin kerran kuukaudessa käyttämiäni isompia tai pienempiä kapineita, joista en kuitenkaan olisi valmis luopumaan.

1. Vohvelirauta
Monen turhakkeeksi nimeämä vohvelirauta on meillä kovemmassa käytössä kuin koskaan aikaisemmin. Uusien käyttötapojen vuoksi sen käyttöaste itse asiassa on kohta korkeampi kuin kerran kuukaudessa. Voitaikinavohvelit tai kasvispihvit ovat tehneet sen, että tämä kapine siirtyi kaapista helpommin esille otettavaksi hyllylle.

2. Fondue-pata
Valurautainen fondue-pata on aarteeni. Siitä en luovu, vaikka käyttöaste muksujen myötä on vähän laskenutkin. Nyt on nuorimmainenkin jo sen ikäinen, että uskalletaan antaa pataan sorkkia omalla tikulla. Tämä on koko perheen suosikki.

3. Raclette
Vähän kuin fondue, mutta lasten kanssakin helpommin käytettävissä. Tänäänkin meillä syödään illalla raclettea. Se vaan on niin hyvää, että muutaman kerran vuodessa on ehdottomasti saatava - varsinkin näillä pakkaskeleillä.

4. Sokerilämpömittari 
Aina välillä sitä on pakko käyttää. Harmittavainen tosin siinä mielessä, että patteri tuntuu kuluvan, vaikkei käyttäisikään ja jokainen käyttökerta melkein vaatii pientä kauppakierrosta. Se on siis siinä rajoilla, että pitäisikö pistää kiertoon, mutta ei vielä.

5. Laatikollinen piparimuotteja, tyllia pursotukseen, marsipaanityökaluja, koristemuotteja
Myönnän. Näistä on käytössä lähinnä pari perustyllaa ja muutama piparimuotti joulunaikaan. Joskus innostuin kakkujen koristelusta, mutta sitten totesin joutuvani itse syömään tekeleeni ja se olikin vähän huonompi juttu kilojen kannalta. En myöskään ole tarpeeksi taiteellinen todellisiin luomuksiin. En kuitenkaan raaski näistä luopuakaan. Tiedän tarvitsevani sitten juuri sitä, jonka annoin mennä...

Muutakin tietysti löytyy. Ehkä seuraavaksi pitäisi tehdä listaus niistä, joista olen valmis luopumaan. Ja viedä ne samalla kierrätykseen.

Mitäs teiltä löytyy kaapeista? Siis sellaista, jota jotkut pitävät turhana, mutta joista ette itse ole valmiita luopumaan? Ainakaan vielä? 

28 kommenttia:

  1. Itselläni on raclette, fondue, vohvelirauta ja vaikka niitä ei käytetä kuin silloin tällöin en luopuisi niistä :) Illanistujaisissa raclette ja fondue toimivat hyvin joten tuumasta toimeen ja tähän tammi-helmikuulle ystävät kokoon ja herkuttelemaan.

    Myöskään vohveliraudasta en luovu ja piparimuotteja minulla on jo isoäitini jäämistöstä

    Ehkä kananmunankeitin on turhake enkä ymmärrä kuka sitä tarvitsee. Olen myös pärjännyt ilman vedenkeitintä kun pannussa kiekahtauttaa teeveden ihan yhtä nopeasti. Elektroninen sitruspuserrin on aika turhake tai popcorn kone.

    Mukavaa loppiaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kananmunankeitin kuulostaa tosiaan jotenkin vähän hassulta, tai elektroninen sitruspuserrin. Vedenkeitin puolestaan on minulle ihan välttämätön vehje. Se kun menee itsekseen pois päältä ja minun kykyni seurata hellaa aamukiireissä on tasan nolla.

      Poista
  2. Vohveliraudan haluaisin, ja hankinkin jos keksin sille jonkun järkevän säilytyspaikan.

    Racletesta luovuin, fonduepataa en ole koskaan omistanutkaan. Kaikenlaisia muotoleikkureita ja muotteja löytyy. Pikkuinen omenasta leikattu possu oli söpö glögimukissa, kyllä sillekin possumuotille siis löytyi käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, miten ihmisillä on erilaiset tarpeet. Meillä nousisi varmaan jonkinlainen kapina, jos sanoisin luopuvani raclettesta.

      Poista
  3. Mullakin on keittiössä kauhean paljon turhakkeita,mutta en osaa oikein niistä luopua.Tuollainen porkkanavekotinkin löytyy.Esim. soijamaitokonetta tai pizzakonetta (ostettu ikuisuus sitten Teneriffalta) en käytä melkein koskaan,mutta en halua niistä luopua.Kaikenlaisia kakunkoristustyökaluja löytyy enkä niitäkään käytä kuin äärimmäisen harvoin.Sokerilämpömittarin tarvitsisin sillä vanha hajosi jo kauan sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös tiedän, että heti luovuttuani jostain, tarvitsisin sitä...

      Poista
  4. Oli kiva päästä katsomaan kaappiisi! Itselläni ei oikeastaan ole turhakkeita, joiste ei haluaisi luopua, sillä omenapora -sorvi -millälie heitän vesilintua kunhan saan aikaiseksi. Omena ei pysy sen piikeissä muista kasviksista puhumattakaan, ei toimi, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapora tai -sorvi kuulostaa mielenkiintoiselta. Onkohan se jokin vihannessorvin muunnos?

      Poista
  5. Mä luulen että jos alkaisin oikein kaivamaan niin löytyisi vaikka mitä "turhakkeita". Viimeksi kun muutin niin myin pois 7 fonduepataa!! ;-) Nyt on sen verran pieni keittiö, että kovin paljoa turhaa pysty säilyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis 7 fonduepataa? Missä välissä sinä sellaiset tulit edes hankkineeksi?
      Tämä listaus syntyi pikaisen vilkaisun ja hetken miettimisen pohjalta. Ei sitä tiedä, mitä kaikkea kaapeista löytyisikään, jos oikein rupeaisi penkomaan...

      Poista
  6. Minulla on reipas 100 piparimuottia, enkä todella ole valmis luopumaan ainoastakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai niistä voi luopua. Heti tarttee sitten just sitä, jonka pisti pois :-) Eivätkä nuo muotit nyt niin kamalasti tilaakaan vie.

      Poista
  7. Kun muutin elämäntilanteen muuttuessa kolmiosta yksiöön, tuli karsittua turhakkeet aika hyvin keittiön kaapeista. Nykyään vähimmällä käytöllä mahtavat olla etanapannut ja jäätelökone, mutta kyllä niitäkin ainakin se kerta vuoteen silti tulee käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, etanapannun unohdinkin. Se on yläkaapissa, niin en nähnyt. Siitä si varmaan isäntäkään edes antaisi luopua.
      Jäätelökoneen pistin kiertoon, kun rupesin käyttämään glukoosisiirappia. Siis sellaisen pakkasessa viilennettävän. Meillä on pakastinkin sille liian pieni. Edelleen unelmoin sellaisesta mallista, jossa olisi oma kylmäkeskus...

      Poista
  8. Täältäkin löytyy muutama turhake ;) On ne vaan joskus aina niin käteviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokabloggaajat taitavatkin olla varsinaisia turhakehamstereita ;-) Vaikka, eiväthän ne sitten turhakkeita ole, jos niitä käyttää.

      Poista
  9. Turhakkeita löytyy kyllä. Vaikka esim. vohvelirautaa ja fondue-pataa tulee käytettyä melko harvoin, ei ilmankaan voisi olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän noista voi luopua - sitten kuitenkin jossain kohtaa harmittaisi

      Poista
  10. Mullakin on kaikki noi - paitsi ei fondueta, enkä kutsu yhtäkään turhakkeeksi :) Lisäksi löytyy voileipägrilli ja jäätelökone, jotka joidenkin mukaan kuuluvat turhakkeiden sarjaan. Päinvastoin kuin sulla, niin oon nimennyt sokerilämpömittarin yhdeksi mun tärkeimmäksi keittiövälineeksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun sokerilämpömittarini lähestyy turhaketta pääasiassa sen takia, että siitä on aina patteri loppu, kun sitä tarvitsisin... Jäätelökonetta kaipailen sellaista, jossa on oma kylmäkeskus.

      Poista
  11. Hahaa, mullakin on tuollainen trendiraastin. Täytyy kyllä sanoa, että se on jäänyt täysin käyttämättä sen jälkeen, kun onnistuin raastamaan sillä kauniisti spiraloidun porkkanan sijasta peukaloni. Jotenkin mulla ei mene jakeluun, miten sen oikein kuuluisi toimia - tajuan sen kyllä teoriassa mutta käytännössä en saa koko vempainta toimimaan. Yhyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, taidan jättää tuon vehkeen isännälle. Hänellä on ainakin toistaiseksi peukalo tallella.
      Kyllä mekin mietimme, että aika paljon jää hukkapalaa, mutta meillä ne nyt kuluvat sitten aina johonkin soppaan tai katoavat kuopuksen suuhun.

      Poista
  12. Mä haaveilen tuosta vihannessorvista. Aikaajoin päätän käydä sellaisen ostamassa, mutta koskaan en vielä ole päässyt kauppaan asti :D
    Muuten turhakkeita meiltä ei oikeastaan löydy, sillä mä taidan olla anti-hamsteri, kaikki mikä ei ole käytössä lentää armotta joko uuteen kotiin tai roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuota käytetään säännöllisesti. Eikä minullakaan ihan kamalasti tavaraa sentään ole, mutta jotain aina tuntuu kertyvän.

      Poista
  13. Vihannessorvi on minunkin listoilla, mutta saattaa kaapista ihan muutama turhakekin löytyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenelläpä ei edes jotain turhaketta kaapin kätköistä löytyisi ? :-)

      Poista
  14. Olenko nyt ihan erilainen nuori, eiku ruokabloggaaja, jos kerron että en nyt heti keksi yhtään turhaketta keittiökaapeistani! :D Meillä on keittiössä niin vähän tilaa, että punnitsen tarkkaan ja sittenkin vielä punnitsen tarvitsenko ja ennenkaikkea missä sitä säilytetään. Melkein jos jotain nyt ostan, niin jonkun toisen kojeen täytyy lähteä. Hei nyt keksin yhden, joka tosin on varastoitu makuuhuoneeseen pahvilaatikkoon: isohko espressokeitin. Päädyttiin Moccamasterin suodatinkahvikeittimeen kiireisten aamujen takia ja tilaa ei jäänyt enää espressokeittimelle. Säilytän sitä edelleen kun ei haluaisi luopuakaan. Hölmöä, tiedän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No löytyihän se sieltä... ;-)
      Minäkin yritän olla tarkkana, mutta ei se tietenkään aina onnistu

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!