tiistai 8. marraskuuta 2016

Turku ja hyvät yöunet

"Tytön saa pois Turusta, mutta Turkua ei pois tytöstä" . Klisee mikä klisee. jota toistelen ihan kyllästymiseen saakka, mutta taitaa olla totta (ainakin) toinen puoli.

Minulle tulee Turussa aina kotoisa olo, vaikka viime vuosina olenkin viettänyt öitäni myös muualla kuin lapsuudenkodissani. Tällä kertaa karkasimme isännän kanssa illaksi ja yöksi hotelliin ja jätimme muksut mummin ja pappan hoteisiin.

Elämä on muuttunut niin hektiseksi, että pieni hengähdystauko on välillä tarpeen. Muutama viikko sitten poikkesimme ihan vain iltapäiväksi Ateneumiin, Nyt päätimme taata kunnon yöunetkin Radissonin mahtavilla sängyillä. Ne kuulemma mukautuvat nukkujan kropan mukaan ja nukuinkin ihan uskomattoman hyvin.

Radisson Blu Marina Palacen huoneista näköjään otan aina jonkunlaisen selfienkin. Liekö tuo peilin kultakehyksen aiheuttamaa houkutusta. Oli muuten yllättävän vaikeaa tuo oman kuvan ottaminen, Jotenkin katsoin aina kameraa, kun painoin eli kuvassa sitten olin silmät melkein kiinni. Tai sitten onnistuin muuten vain näyttämään julkaisukelvottomalta..,

Olin ajatellut meidän menevän viimeinkin testaamaan Tintå-ravintolaa, mutta eihän pöydän varaaminen sieltä tietenkään taaskaan onnistunut. Luovutan. Kävelimmekin sitten luottopaikkaamme eli Pinellaan. Emmekä pettyneet tälläkään kertaa,

Jo Pinellan baariportaikko on hieno. Kaikki nuo kuivatut kukat katonrajassa luovat ihan oman tunnelmansa sisäänkäynnillä.

Ruokailun suhteen meillä oli haasteena päivällä vanhempieni kanssa jo nautittu Naantalin kylpylän lounasbuffet, jonka jäljiltä ei ruokahalu ollut vielä täysillä palannut.

Oletteko huomanneet, että buffeteissa yleensä alkuruoat ovat niitä kaikkein parhaita? Minä ainakin tuppaan nauttimaan niistä täysillä ja usein hyppäänkin sitten suoraan jälkiruokaan. Niin tein lauantain lounaallakin ja samaan päädyin sitten myös illalla.

Kuka käskee menusta aina valitsemaan alku-, pää- ja jälkiruoan? Me menimme tällä kertaa kahdella alkuruoalla ja jaetulla jälkiruokajuustovalikoimalla. Viininkin jätimme väliin ja joimme vain alkudrinkit. Oma elderflower/whisky -lasilliseni oli varsin maukas, vaikka viski ehkä vähän makumaailmaa hallitsikin. Isännän votkapohjainen mustaherukkadrinkki oli puolestaan ihan superhyvä. Melkein iski lasikateus, mutta onneksi olen aina pitänyt viskin mausta.

Ruokalajien suhteen meillä osui maku harvinaisen yksiin. Ankanmaksamousse oli enemmänkin kovahkoa pateeta koostumukseltaan muistuttavaa, mutta maultaan kertakaikkisen hurmaavaa. Lautaselta löynyt ylikypsä ankanpala, kirsikkahilloke ja mysli loivat yhdessä moussen kanssa ihanan syksyisen makumaailman. Todella hyvää.

Kurpitsakeitto oli ihanan lämmittävää kylmällä kelillä ja oikeasti kermaisen täyteläistä. Pieni kulhollinen oli sopivasti ja olo jäi hyrisevän hyväksi.

Juustovalikoima kruunasi aterian. Jaettuna annos riitti vallan mainiosti, mitä nyt päärynähillosta meinasi tulla vähän kinaa. Sitä olisi syönyt ihan yksinäänkin. Oli se sen verran herkullista.


Kaikin puolin siis onnistunut ateria, jonka jälkeen oli kiva kävellä valaistua jokirantaa kohti hotellia ja painua peittojen alle lämmittelemään. Respasta vielä tilasimme "Ergo"-tyynyvaihtoehdon kummallekin ja lopputuloksena ainakin minulta jäi illan filmikin kesken. Nukahdin.

Vähän kevyemmän iltaaterian ja hyvin nukutun yön jälkeen jaksoi sitten aamupalalla. Radissonien aamupala uudistui tuossa jokin aika sitten. Tämä taisi olla meillä ensimmäinen kerta uuden aikana ja oli kyllä tosi hyvää. Löytyi lämmintä ja leipää ja hedelmää ja makeaa montaa sorttia. Nämä vanhemmat jättivät taas lounaan väliin, kun jälkikasvunsa kanssa suuntasivat kotia kohti.

Tosin ennen lasten luo kiiruhtamista, viivyttelimme vielä hetken jäätävän kylmällä rantakävelyllä.
Kyllä sitä Tuomiokirkostakin nyt sentään yksi kuva reissussa pitää saada.


p.s. Olen viime aikoina lukenutkin Turkuun (tosin historialliseen sellaiseen) sijoittuvia kirjoja. Nämä ovat molemmat tosi hyviä eli Turun palosta 1827 ja sitten muutamaa vuosikymmentä aikaisempaan sijoittuva Kelmit.

4 kommenttia:

  1. Teillä oli onnistunut reissu! Kiva! Pinella on kiva ravintola, olen siellä kerran käynyt. Turun ravintoloihin jos mielii, niin saa kyllä olla ajoissa liikkeellä pöytävarauksen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinella on meidän luottopaikka. On itse asiassa aika ärsyttävää, että pitää varata kauhean ajoissa, jos mielii syömään "trendipaikkaan". Päätettiin miehen kanssa, että jätetään nuo paikat sitten ihan suosiolla suunnitelmallisille ihmisille ja mennään me sitten muualle. Hyvää ruokaa löytyy niinkin.

      Poista
    2. Se on ärsyttävää. Joskus tuntuu, ettei riitä, vaikka olis kuinka ajoissa liikkeellä. Onneksi Turun ravintolatarjonta on niin mahtavaa, että hyvää safkaa saa lyhyelläkin varoitusajalla!

      Poista
    3. Joo, vältämme ärsytystä ja menemme jatkossa luottopaikkoihin :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!