torstai 31. joulukuuta 2015

Se on taas se aika vuodesta

Vielä vähän jouluakin jäljellä
Se on taas se aika vuodesta, kun pitää pysähtyä miettimään, mitä sitä oikein tulikaan tehtyä. Vuosi 2015 toi mukanaan monenlaisia muutoksia, jotka näkyivät blogissakin.

Barcelona Tasteller
Vuoden alussa aloitin uuden työn. Edelleen prosessifriikki piirtelee kuvioita asiakaskokemuksen parantamiseksi ja systeemien hyödyntämiseksi, mutta ala vaihtui hotelleihin. Mielenkiintoista tekemistä on riittänyt. Blogissa tämä on valitettavasti näkynyt päivitystahdin hidastumisena. Kokkaaminenkin on vähentynyt ja kauha siirtynyt varsinkin loppuvuodesta isännän käteen.

Vuosi siis on mennyt töiden ja kotielämän välillä sompaillen. Kesällä emme lähteneet minnekään pidemmälle, mutta pieniä kiepautuksia tehtiin esim. Tallinnaan (sielläkin syötiin) ja syksyllä oli sitten SE matka. Kävimme vihdoin häämatkalla Barcelonassa. Ei siihen mennyt kuin viisitoista vuotta. Kannatti kyllä odottaa, sillä tarjolla oli yksi elämäni parhaista ravintolaelämyksistä. Innostuimme kahdenkeskisestä matkailusta niin paljon, että joulun jälkeenkin käytiin Tukholmassa pyörähtämässä.

Muuten joulukuu menikin aika tarkkaan piirin pyöriessä makkarista toiseen. Nyt aletaan onneksi olla jo viimeistelyvaiheessa ja kukin jo nukkuu omakseen määritellyssä huoneessa.


Tallinnan The Farm
Ei haasteita

Haasteiden osalta vuosi 2015 meni enemmän tai vähemmän penkin alle. Kakkuhaaste hiipui alkuunsa, kun isäntä päätti remontoida syömisiään ja totesin kiloja kertyvän itselleni muutenkin tasaista tahtia. Sitä paitsi, muutama kakku ei oikein maistunut kenellekään. (Tosin tein myös elämäni ensimmäisen hyvältä maistuvan raakakakun!) Itse asiassa ainoa tänä vuonna kunnialla selvittämäni haaste liittyy teatteriin, eikä sillä ole mitään tekemistä ruoan kanssa.

Vuodelle 2016 lupaan olla ottamatta haasteita. Kokataan, mitä kokataan, silloin kuin siltä tuntuu. Ainoastaan valokuvien suhteen voisin poiketa säännöstä. Sain juuri ennen joulua uuden kameran. Joitain perussäätöjä on jo tullut opeteltua, mutta ehkä sitä voisi luvata itselleen opetella kuvaamaan ilman automaattisäätöä? Ensi vuonna tähän aikaan täytyy sitten kurkata, miten kävi.


Hyvä vuosi

Tämä vuosi oli hyvä vuosi kiireistä huolimatta. Vielä on muutama tunti jäljellä.
Tänään tuntuu siltä, että uunista löytyy illalla syöttökukkoa ja lomaileva isäntä sai äsken valmiiksi myös illan Bûche aux pralinés roses - näyttää hyvältä, mutta palataan noihin vasta sitten ensi vuonna.


IHANAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE! 


keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Syötiin Tukholmassa



Kaksi päivää Tukholmassa miehen kanssa ja arvatkaapa mitä teimme? Kävelimme, kävelimme ja kävelimme vähän lisää, jotta jaksaisimme syödä. Niin, ja nukuimme varmaan enemmän kuin koko jouluna yhteensä. 

Teemana meillä oli rentous, rustiikki ja lämpö- Viimeksimainittu tosin katosi joulukuun viimaan. Aurinko paistoi, mutta ensimmäisen päivän palelin koko ajan. 

Veto ja viileys oli myös ainoa haittapuoli Östermalmin kauppahallin Lisa Elmqvist ravintolassa. Meriantura sitruunavoilla, punajuurella ja pienillä uusilla perunoilla oli yksi elämäni parhaista. 


Enhän minä tietysti merianturaa ole kamalan monta kertaa syönytkään, mutta tämä oli kyllä uskomattoman hyvää... ja se voi, melkein lusikoin sitä ihan sellaisenaan, mutta kun oli vai veitsi ja haarukka. Tyydyin vain murskaamaan perunat joukkoon... 

Muutenkin kauppahallissa oli herkkuja tarjolla, juurikin sellaiseen vähän torimaiseen husmanskost-tyyliin. Kaikki näytti hyvältä, mutta tällä kertaa halusimme istua kunnolla pöydän viereen. 


Kauppahallista kulku kävi Gamla Stanin puolelle. Sieltä löytyy kahviloita rivissä. Ensimmäinen oli hauskan luolamainen (takaseinä oli kuin olikin kiveä). Kahvi oli kuumaa ja kanelipulla kunnon bullaa. 

Illalla jouduimme tyytymään Opera Bariin Opera Källarin sijasta. Jälkimmäinen oli joulun välipäivinä kiinni. No, söimme ihan hyvin ja liikaa. 



Raputoast majoneesilla oli maukas, mutta ihan liian suuri. Unohdin sanoa tarjoilijalle haluavani puolikkaan annoksen. Häränposki oli pehmeää, mutta harmillisen mautonta. Teki mieli muistuttaa keittiömestaria vahvan keittoliemen ja suolan olemassaolosta, mutta ainakin tuo täytti vatsan. Oskarin-leivos oli juuri niin voinen kuin pitikin, vaikkakin vähän turhan kylmä. 

Nälkää emme siis nähneet, mutta päivän kauppahalli-ihanuuden jälkeen tämä oli pieni mahalasku. Miljöö tosin jatkui upeana art deco-tyylillään. 



Niin hyvin kyllä vatsa täyttyi, että ruokaa ei tarvinnut etsiä ennen seuraavan päivän brunssia. Ei siitä sen enempää, kahvi oli ok ja kakku syötävää, bagel vähän sinnepäin. Valitettavasti Gamla Stanissa taitaa huomata pienen turistivivahteen myös tarjonnassa. Miljöö, taas kerran, oli kerrassaan mahtava. 

Koko matkan ajan tunsin olevani keskellä elokuvaa. Tukholma on mahtava kaikkine historiallisine rakennuksineen ja tunnelma on jotenkin kiehtovan "vanhanaikainen" vaikka teknologiaa näkyykin kaikkialla (mm. kahvilan ovikoodisysteemi kahvassa oli jännä :-)

Silti mieleeni jäi sellainen vnnhemman ranskalaisen elokuvan tunnelma... jotain tällaista. Ehkä se alkoi noista kauppahallin ruutuliinoista. 







p.s. Kuvia kävelyltä myös täällä

lauantai 26. joulukuuta 2015

Tauko jouluruoasta

Ai, että ei vielä?

No, minun kyllä alkaa jo kohta tekemään mieli jotain muutakin ja mietin vaihtoehtoja. Vakiot ilmaantuvat pöytään yleensä viimeistään tapaninpäivänä.



Joka joulu tehdään : Ananas-uunileipiä kinkunjämistä - koska vietämme joulun mummilla ja pappalla, he osaavat jo varautua kinkun koossa leipähimooni... Näissä vaan on ihan oma makunsa joulukinkusta tehtyinä.


Sitten siirrytään kasviskeittoon, joka tosin tällä kertaa oli ruokapöydässä jo ennen joulua - silloin kun kukaan ei ehtinyt tekemään mitään erityistä ja oli menty vähän huonolla syömisellä remppa- ja jouluvalmistujen vuoksi. Maistui muuten tosi herkulliselta. Varsinkin kun seuraksi sai ruisnaksujen lisäksi saaristolaisleivän nopeaa serkkua eli Sikke Sumarin mallasleipää. (Reseptit molempin lempileivistä eli täältä)

Nuo ruisnachot ovatkin aika jännä juttu. Silloin, kun niitä ilmaantui markkinoille, maistoin yhden pussin ja totesin sen olevan pahaa. En tiedä, onko resepti muuttunut vai mistä on kyse, mutta siskon tuomat nachopussit hävisivät tiuhaa tahtia. Päälle vähän tuorejuustoa ja varsinkin seesamimaustetut nachot upposivat ihan itsekseen.


perjantai 25. joulukuuta 2015

Pojista polvi paranee ja jouluherkkuja

Pojista polvi paranee. 

Istahdin tuossa kuusen viereen viikolla. Tarkemmin katsoessani huomasin siitä löytyvän vain sinisiä, kullanvärisiä ja valkoisia palloja. Hetken muistelin laatikossa kyllä olleen punaisiakin. Sitten ymmärsin kysyä kuusenkoristelijoilta. "Värikoodattu. Designia tietysti", vastasivat pojat. Joopa joo, ei olisi tullut itselleni mieleenkään...

Jouluherkkuja

Vietimme joulun mummin ja pappan luona, joten oma kontribuutioni jouluruokiin oli varsin rajallinen. Lupasin huolehtia kalat eli kylmäsavulohta, mätiä ja sillejä. Tein kyyttölihapullat, keräsin juustotarjottimen ja sitten vielä väkerreltiin makeita herkkuja kahvipöytään. Karpalokakku, marsipaanipähkinät, suklaasydämet ja tietysti joulufudge saatiin aikaan aatonaattona työpäivän jälkeen. Ei yhtään paha rasti siis...

Vatsa venyy vaan mitä ilman ei tule joulua? 

Se on kumma, miten joulunaikaan vatsa tuntuu vetävän vähintäänkin tuplasti sen, mitä normaalisti. Ensimmäinen lautasellinen on aina täynnä kaikkia ihania hämäläisen joulupöydän herkkuja, mutta toinen lautasellinen käsittää aina erityisesti suosikkejani. Minun jouluni ei ole joulu ilman rosollia (ilman silliä!), hämäläistä piimäjuustoa ja lihapullia. Niitä haen yleensä lisää vielä toisenkin kerran - niin ja kinkkua tietysti...

Onko teillä jotain välttämätöntä joulupöydän herkkua, jota ilman ei joulu tunnu juhlalta? 

Rauhallista pyhienjatkoa kaikille! 



Valkosuklaafudget


2,5dl kuohukermaa
680g Siro hienoa sokeria
100g voita
1dl kondensoitua maitoa
2tl vaniljauutetta
2rkl glukoosisiirappia
100g valkosuklaata (Valrhona) 

Laita kaikki muut ainekset kuin valkosuklaa kattilaan ja keitä, kunnes ne ovat hyvin sekoittuneet. Nosta lämpöä ja anna poreilla, kunnes seos on vaalean ruskeaa (n.10min). (120 astetta- tosin meillä oli vaihteeksi taas sokerilämpömittarista patteri loppu) 

Kaada seos metalliseen kulhoon ja vatkaa pari minuuttia. Lisää valkosuklaa paloina ja vatkaa lisää. Ohjeen mukaan pitäisi vatkata kymmenen minuuttia, mutta minulla massa jäykistyi liikaa. 

Kaada laakeaan astiaan (koko riippuu vähän siitä, miten paksut fudget haluat) ja painele tasaiseksi. Laita jäähtymään. Leikkaa seuraavana päivänä kuutioiksi tai kolmioiksi tai miten nyt haluatkin. 

Nämä fudget maistuvat melkein Omar-karkeita ja ovat koostumukseltaankin aikalailla samanlaisen kermakaramellin tyylisiä. Aiheuttavat himoa, jota on vaikea hallita. 

Viimevuotiset karpalofudget täällä ja huomenna kokeillaan vielä yhtä suklaisempaa versiota. 

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

JustVege = vatsa täynnä ja iloinen mieli

Pomon kuva seinälle piirrettynä 
Joulunalusviikolla meillä on huusholli ollut hyrskyn myrskyn huonevaihtojen vuoksi. Kokkailu on jäänyt varsin rajalliseksi, joten työlounaatkin on pitänyt hankkia muilla keinoin. Ulkoruokinta oli siis paikallaan.

Suuntasin kollegan kanssa työmatkalla huomioni kiinnittäneeseen JustVege - kuppilaan. Jouluviikolla ei työlounasruuhka ole kummoinenkaan, joten piskuiseen paikkaan mahtui hyvin. Siinä onkin muuten kyseisen paikan ainoa miinus. Se on niin pieni, että luulisin normiviikolla tuolin saamisen olevan vähän tuurikauppaan. Jos sellaisen sattuu saamaan, siitä kannattaa pitää kiinni.

Tykkäsimme paikassa ihan kaikesta. Lämpimät värit kutsuivat istahtamaan tauolle, iloinen musiikki vei aurinkoisempiin maihin. Lounaan jälkeen tuntui siltä, kuin olisi istahtanut hetkeksi rennosti rantakahvilaan nautiskelemaan lämpimästä päivänpaisteesta.

Osansa tunnelmaan toi tietysti ruoka. Välimerellinen mezelautanen oli täynnä mausteisia makuja, jotka eivät polttaneet vaan hellivät makunyströitä vaihtelevalla pyöreydellään. Erilaisia tahnoja, munakoisoa, tomaattikastiketta, marinoituja munakoisoviipaleita ja kikherneitä, markkolaisia "sikareita", puhumattakaan ihanan rapsakoista ja maistuvista falafeleistä. Niin, ja ne pilvenpehmeät leivät - nam... Tämä ei ole fiiniä gourmet-ruokaa vaan reilua, rehellistä ja vähän rustiikkia kasvismättöä. Kaikki oli hyvin tehtyä ja mauiltaan ajateltua, kaukana pikaruoan muovisuudesta. Olo oli hyvinsyönyt ja onnellinen lautasen tyhjennyttyä. Uskallan myös väittää, että vannoutunt lihansyöjäkin pärjää tällä aterialla vallan mainiosti.

Parasta oli kuitenkin palvelu. Iloinen tervehdys ja nimellä merkitty tilaus toivottivat tervetulleiksi, mutta ei siinä vielä kaikki. Itse pomo kävi kyselemässä asiakkaiden mieltä nimeltä kutsuen vielä aterian kuluessakin. Juuri sopivasti asiakkaita lähestyen ilman pienintäkään tungettelevuutta. Kun kehuimme ruokaa, saimme kuulla paikan olleen pystyssä jo pari vuotta. Pomo tekee ruokaa, koska haluaa ja rakastaa työtään. Se myös kuuluu, tuntuu ja maistuu.

Lähtiessä mieli oli virkistynyt kuin pidemmänkin breakin jälkeen ja hyrisimme kylläisinä ja tyytyväisinä. Tänne palaamme ehdottomasti uudelleen. Varokaa vaan, tulen taistelemaan tuolistani, tai sitten testaan paljon puhuttua Wolt-palvelua. JustVege löytyy valikoimista.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Äiti sai joululahjansa etuajassa eli dominopeliä


Kamera tuli hankittua ja olen yrittänyt opetella sen hienouksia. Vähän epätoivoista puuhaa, kun aikaa on löytynyt noin 10min pätkä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Joulujännitys tuntuu muksuissa, varsinkin Toto (4v) on ihan pitelemätön, kiusaa isoveljiään eikä suostu nukkumaan iltaisin. Suurin syy ajanpuutteeseen ei kuitenkaan ole joulun läheisyys- Ne hommat ovat käytännössä aloittamatta lahjojen hankkimista lukuunottamatta (paketointi onkin sitten hankalampaa... se lasten joulujännitys... ) Viime aikoina aikaa on erityisesti varastanut kodin dominopeli.

Tiedättehän sen pelin, jossa yhtä palaa tönäisemällä saa kymmenen muuta vuorotellen liikkeelle? Me pelaamme sitä vähän isommalla mittakaavalla. Ensin piti myydä saunakamarin sohva, sitten maalata ja tehdä kaappi, ostaa sänky, muuttaa vanhemmat. Sitten siirtyy esikoinen meidän makkariin, Kirppu esikoisen paikalle ja Toto... arvannette?

Ennen kuin piiri pieni pyörähtää loppuun saakka tosin täytyisi vielä myydä yksi parvisanky (tarvetta kellään? Unipuun laadukas sänky, jonka omistaja kolautteli päätään kattoon kasvupyrähdyksen päätteeksi ja muutti siksi alemmas).

Olemme siis vähän jumahtaneet, mutta paljon on jo saatu aikaiseksikin. Me vanhemmat muutimme eilen upouuteen makuuhuoneeseemme. Paljon on järjesteltävää kaappiin ja vaaleille seinillekin voisi laittaa jotain silmänruokaa, mutta ensimmäinen yö sentään jo nukuttiin uudessa sängyssä.

Olen huoneeseen tosi tyytyväinen. Siellä on kivan raikas tunnelma, eivätkä pienen huoneen seinät kaadu päälle, vaikka ensin vähän pelkäsin niin tapahtuvan. Eihän sinne mahdu kuin vähän säilytystilaa ja sänky, mutta mitäpä sitä makkarissa muuta tekisi kuin nukkuisi ja... no, avioparista kyse sentään. Lisäksi olemme nyt saunan kyljessä, joten meillä on vähän niin kuin oma kylppäri. Helpottanee aamun kylppärivuorojen hallintaa (talossa teini, kohta kaksi,,,).

Erityisen ylpeä olen kaapista, vaikken kyllä sen hyväksi itse tehnyt mitään muuta kuin valitsin verhot oviksi. Ensin meidän piti hankkia kokonaan uusi kaappi peililiukuovilla, mutta se olisi pitänyt teettää mittatilauksena ja tällä hetkellä ei budjetti antanut periksi (dominopeliin liittyy yllättävän paljon pieniä ja vähän isompia kuluja). Isäntä ja isommat pojat laittoivat töpinäksi ja yhteistyönä syntyi varsin käytännöllinen (ja minusta kaunis) kaappi, jonka ovina tällä hetkellä vain verhot. Hyvin toimii.

Ensin vanha kaappi purettiin pois tielttä. Siitä säilytettiin yksi sivuseinä sekä kapeampi hyllykaappi.
Sitten seinä ja kaappiosat maalattiin. Sivuseinä kiinnitettiin kulmaraudoilla ja kaappiosa painettiin takaisin paikoilleen.


Lopuksi viritettiin verhovaijeri yläreunaan ja kiinnitettiin Vallilan Kiuru valmisverhot. Verhot kaipaavat vielä lisätyötä, jotta yläreuna on siistimmän näköinen (eli teen sinne vaijerikujan...), mutta toimii tuo noinkin.

Tankopuolen sisustaksi löytyi Ikeasta naulakko viidellätoista eurolla. Toimii.

Kaikkiaan kaappi maksoi alle 150€... Tuon verran voin investoida vaikka väliaikaiseenkin ratkaisuun. Työtä ja muutama ärräpää kului vähän kokemattomilta remontoijilta matkan varrella, mutta tekemällä oppii.

Ja äiti sai joululahjansa jo vähän etukäteen :-)

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Arkistojen aarteita : Mausteiset päärynät juhlajälkkäriksi

Tällainen tuli taas mieleen miettiessäni tulevia jälkkärihetkiä. AIkaa on melkein pari vuotta, mutta vieläkin välillä muistellaan. Tämä sopii myös joulunaikaan, joten ehkäpä ensi viikonloppuna... 






Resepti on myös helppo tehdä etukäteen. Viimeiseksi vain kootaan annos lautasille.

Edellisenä päivänä tai puolta päivää ennen : 

Tähtianispäärynät

Sekoita 5 rkl sokeria ja 1,5l kuumaa vettä syvässä pannussa. Lisää vielä 1 rkl sitruunamehua, 1 kanelitanko ja 2 tähtianista. Anna kiehahtaa. Kuori kymmenkunta päärynää. Pienet voi keittää kokonaisina, isommat halkaista ja poistaa siemenkodan ja kannat. Laita päärynät nesteeseen ja anna porista n.15min. Jätä liemeen jäähtymään.

Hasselpähkinä - nougatine

Paahda muutama kourallinen hasselpähkinöitä. Jäähdytä ja rouhi.
Kuumenna pannulla n.300g sokeria, 6 rkl vettä ja 1rkl sitruunamehua. Sekoita nopeasti ja jätä lämmölle. Älä koske ollenkaan ennen kuin kuplat muuttuvat melkein kokonaan kullanruskeiksi. Sekoita joukkoon nopeasti ripaus suolaa ja hasselpähkinärouhe ja levitä ohueksi levyksi leivinpaperille jäähtymään.


Pari tuntia ennen : 

Mascarponevaahto 

Vatkaa 2 prk Flora Vispiä vaahdoksi sokerin kanssa. Kaada joukkoon purkillinen mascarponea ja vatkaa hyvin sekaisin. Rouhi vaniljamyllyllä vaniljaa reippaasti sekaan (tai lorauta vaniljauutetta). Sekoita hyvin. Laita kylmään odottamaan.


Kun syödään : 

Taita nougatinesta levyjä tai rouhi yleiskoneessa. Kokoa annokset lautaselle. Ripottele päälle viimeiseksi vielä vaniljaa (tai vaihtoehtoisesti tummaa suklaata).  Koristele annokset sitruunamelissan lehdillä tai mintunlehdillä.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Casa Largo ja leidit lounaalla


Ennen museokäyntiä oli näillä leideillä ihan kamala nälkä. Kello oli juuri melkein kaksitoista lauantai-aamuna. Hetken aikaa arvoimme, mennäkö ensin syömään ja sitten museoon vai päinvastion... Päädyimme aloittamaan lounaalla. Päätös perustui ennakoituun jaksamiseen tyhjällä vatsalla sekä siihen, ettei meillä ollut pöytävarausta.Helsingin keskustassa on nykyään ihan turhan kuvitella istahtavansa mihinkään pikaruokalaa parempaan, jollei ole muistanut varata pöytää. Hyvästi impulsiivisuus ja ex tempore-päätökset!

Päätös osoittautui oikeaksi. Olimme juuri aukeavan Casa Largon ensimmäisiä asiakkaita ja saimme ihan mukavan pöydän ikkunan vierestä. Meidän jälkeemme pöydän sai vielä muutama muukin ilman varausta, mutta museokäynnin jälkeen olisi ollut ihan turha edes yrittää.

Niinpä istuimme tyytyväisinä ikkunapaikallamme ja totesimme tapas-valikoiman houkuttelevan. Koska olemme hyvällä ruokahalulla varustettuja, keräsimme jaettavaksi varsin näyttävän kokoelman. Menussa noita keskimmäisiä annoksia ehdotettiin yhdelle pääruoaksi ja kahdelle alkuruoaksi. Me vetäisimme päälle vielä patatas bravas ja vähän tortillaa...

Nälkä lähti oikein mukavasti ja annokset olivat maittavia. Varsinkin chorizo-nakit olivat lämpimän mausteisia ja herkullisia ja tomaattisalaatti raikasta. Vuohenjuusto maistui mainiolta siirappinsa kera ja Casa Largon aioli on yksi parhaita ravintolassa maistamiani. Kaikki lautaset tyhjenivät vauhdilla sisarellisen leikillisesti tasajaosta kinastellen. Vähän nimittäin ihmettelimme keittiön laskutaitoa. Meidän matematiikallamme kolme on hankalasti jaollinen kahdelle... tosin annoksia ei kai ole suunniteltukaan sisarusten ikiaikaista kilpailua silmälläpitäen.

Jälkkäriksi maistu Crema catalana. Rakenne olisi voinut olla ehkä vieläkin silkoisempaa, mutta kuppi näytti kyllä lopuksi melkein nuollulta. Näitä annoksia emme jakaneet.

Palvelu oli normiystävällistä ja aseman vilinä ikkunan takana viihdyttävää katseltavaa. Oikein mukava lounaspaikka siis. Laskukaan ei ollut mitenkään ylenmääräinen. Tapakset, jälkkärit, kokis ja lasi viiniä tuottivat eteen vajaan 70€ laskun. Vähemmän ahne pärjäisi lounaalla hyvin ilman perunoita tai tortillaa, yhdessä ne olivat melkein liikaa meillekin ja kevyehkön lounaan saa jo ihan yhdestä tapas-annoksestakin. Kyllä tänne voisi kuvitella palaavansa toisenkin kerran - ja upean Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttelynkin jaksoi kiertää rauhassa, kun nälkä ei kurninut vatsassa.

Taidemenu on muuten tarjolla Casa Largossakin. Siinähän saa aterian päälle mukaan liput kyseiseen Ateneumin näyttelyyn. Kannattaa yhdistää hyvä ruoka ja taide-elämys, eikä Casa Largosta ole Ateneumiin kuin kivenheitto.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Hasselpähkinä-sinihomejuustokiemurat eli joulunajan aperoherkkuja


Tämä on jo melkein retroa. Tosin vähän hirvittää sanoa niin (tulee vanha olo), mutta totta se on. Voitaikinasta tehtiin kaikenlaisia kiemuroita joulutorttujen lisäksi jo hamassa lapsuudessani (silloin 70-luvulla). Hyviä ne ovat vieläkin.

Erona entiseen aikaan on tapa niillä herkutella. Meillä nämä eivät päätyneet kahvipöytään eivätkä edes alkuruoaksi, vaan isännän perinteistä tuttuun aperohetkeen. Ai mihin? No, Ranskassa (ja monissa muissakin latinomaissa) on tapana kokoontua yhteen jo ennen ateriaa. Tarjolla on juotavaa ja kaikenlaista pikkunaposteltavaa. Itse asiassa esim. häissä kutsutaan isompi porukka aperolle (eli aperitiiville), joka voi kestää tunteja, ja sitten vain läheiset vieraat varsinaisesti hääpäivälliselle.

Minusta apero on mukava tapa. Se tarjoaa sellaisen leppoisan lähestymistavan ruoka-aikaan. Makunystyröitä herätellään hiljalleen, eikä emännällä ole paniikki päällä, kun vierailla on pahin nälkä taitettu pikkuherkuilla. Herkut sitten vaihtelevat tilanteen mukaan pähkinöistä ja sipseistä ruokaisiin piirakkapaloihin. Näin joulun aikaan ihan itsestäänselvästi pöytään ilmaantui voitaikinasta kääräistyjä herkkuja. Kaiken lisäksi taikina on kaupan pakastealtaasta, joten työmääräkään ei ole ylivoimainen.


Sinihomejuustokiemurat ja mustaherukkahyytelö

Voitaikinaa esim valmiita levyjä
sinihomejuustoa
hasselpähkinärouhetta (paahdetuista pähkinöistä)
jotain muuta juustoraastetta
(kananmuna)

Sulata pakastettu taikina paketin ohjeen mukaan ja kauli hieman ohuemmaksi ja leveämmäksi. Levitä levylle sinihomejuustomurua, hasselpähkinärouhetta sekä juustoraastetta. Rullaa rullaksi ja leikkaa sitten n.2cm leveiksi siivuiksi.

Nosta siivut leivinpaperille ja paina ne aika littanoiksi. Voit voidella kiekot, mutta se ei ole ihan välttämätöntä. Väri toki on voideltuna kauniinpi. Ripottele lopuksi vielä juustoraastetta päälle ja pistä sitten 225 asteiseen uuniin 10-15min.

Anna jäähtyä pieni hetki ja nosta tarjolle. Lusikallinen mustaherukkahyytelöä kruunaa herkun ja päälle voi ripotella vielä hasselpähkinärouhetta lisää.

Nämä katosivat alta aikayksikön tällä yhdistelmällä, mutta toki näitä voi täyttää ja täydentää oman makunsa mukaan vaikka miten.


lauantai 12. joulukuuta 2015

My precious eli Olympus Pen E-PL7...


No nyt alkaa uusi elämä. Sain vihdoin ja viimein hankittua uuden kameran. Oletettavasti kuvien laatu siis paranee verrattuna näihin kännykkäräpsyihin.. No totta kai parantuu! Niin kävi viimeksikin, kun hankin nyt työsopimuksensa irtisanoneen kamerani. Enkä edes ehtinyt opettelemaan kaikkia asetuksia, vaikka niin lupasin. Ehkä nyt... Eihän puhelinten kameroissa nykyään sinänsä mitään vikaa ole, hyvässä valossa kuvat ovat ihan ok, mutta kun ostaa alle satasen puhelimen ei voi oikein odottaakaan hämäräkuvien onnistuvan. Eikä tämä syksyinen pimeys kyllä auta asiaa yhtään.

Kameravalintani osui sitten erittäin hyvin bloggaajille markkinoituun Olympus PEN E-PL7 - malliin, siihen vaaleaan. Minua houkutti erityisesti sisäänrakennettu WiFi, jonka avulla saa kuvat samantien puhelimeen ja sitä kautta vaikka Instaan... Selfie-asentoon taipuvasta ruudusta en ole ihan niin innostunut, kun nuo selfiet ovat olleet aika pienessä roolissa someilussani. Kaipa sitäkin jossain välissä tulee sitten aina kokeiltua. Enkä ehkä koe kuuluvani muutenkaan tuohon trendikkääseen bloggaajajoukkoon, jolle kameran ulkonäkö on melkein tehoja tärkeämpi, mutta onhan se kiva, jos kamera on ihan kivan näköinenkin. Edellinen oli punainen, tämä uusi nyt sitten vaalea.

Mutta nyt siis alkaa uusi elämä. Vielä kun löytäisi aikaa ja intoa kokkailuun, niin voisi olla jotain kuvattavaakin. Alla esimakua kameran kuvalaadusta ihan automaattiasetuksillakin. Ei paha ollenkaan sillä muuta valoa ei ollut käytössä kuin itse lampusta tuleva. Kuvan siirsin WiFillä puhelimeen ja siitä sitten Google kuviin blogikansioon ja blogiin. Helppoa kuin heinänteko. Lamppu tuli kamerapaketissa kaupanpäällisinä. Se on se miniversio Block-lampusta, Ihan tykkään.


Omilla asetuksilla saisi varmaan vieläkin kikkailtua. Tekisinkö jo uudenvuodenlupauksen? Veera Tyyliä metsästämässä blogissa antoi (kameramalli-inspiraation lisäksi) myös ohjeita tällaiselle tavis-automaattiasetus-kuvaajalle. Lupaan lukea artikkelin ajatuksella ja oikeasti opetella edes osan ohjeista uudella kamerallani. Ensi vuoden aikana.. Lisäksi voisin hieman keskittyä ymmärtämään enemmän myös objektiivien eroista,

Noin, onneksi näitä lupauksia ei kai kukaan enää muista ensi vuoden lopussa? 

maanantai 7. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän karpalot

Tapiolassa on koju, jonka ohi en pääse koskaan ostamatta jotain. Kävelen sen ohi joka lauantai kuopuksen nauttiessa tanssitunnistaan. Sanon nauttiessa, sillä vaikka isoveljetkin aikoinaan tanssimisesta pitivät, ei tanssitunnin väliin jäämisellä uhkailulla ollut heidän käytökseensä mitään vaikutusta. Kuopus taas... ei tarvitse kuin vihjata, ettei hän ehkä pääsisikään lauantaina tanssimaan ja riehuminen loppuu samantien. Viikolla lasketaan suurin piirtein öitä lauantaihin. Näyttää siltä, että meillä on tulossa laulua ja tanssia rakastava stara,

Mutta siis, minun piti puhua karpaloista, joita löysin kyseisestä kojusta lauantaina. Toki niistä osa oli jo vähän olivat kärsineitä, mutta hyvin saatiin herkkuja aikaiseksi.




Kotilieden leivontanumeroiden resepteistä löytyy aina jotain ihanaa kokeiltavaa. Nyt iskin silmäni karpalo-valkosuklaakakkuun. Hieman tuunasin appelsiininkukkavedellä ja lopputulos sulaa suussa. Onneksi pakkaseen jäi vielä pieni purkillinen karpaloita niin saadaan joulun viemisiksi toinen kakku.

Karpalo-valkosuklaakakku 

200g huoneenlämpöistä voita
2,5dl sokeria
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1/2tl suolaa
100g valkosuklaata
1 korkillinen appelsiininkukkavettä
1dl turkkilaista jugurttia
2dl pakastekarpaloita

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen reippasti vatkaten jokaisen jälkeen.

Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan rouhitun valkosuklaan kanssa. Kaada joukkoon appelsiininkukkavesi, jugurtti ja karpalot. Sekoita.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.

Paista uunissa 175 asteessa noin 50min.

Anna jäähtyä hetken aikaa ja kumoa kakku.

Kun kakku on kokonaan jäähtynyt, valuta pinnalle sulatettua valkosuklaata ja koristele marjoilla.


Karpaloinen pataleipä

Karpalot höystävät myös pataleivän ihanan jouluiseksi. Taikinaan kun sekoittaa vähän ruisjauhoja ja spelttitäysjyväjauhoja, niin herkulta maistuu.

Tällä kertaa leipä tehtiin neljän tunnin raskilla eli sekoitettiin ensin 3dl lämmintä vettä, 3dl vehnäjauhoja ja ripaus kuivahiivaa. Jätettiin seos seisomaan huoneenlämmössä neljäksi tunniksi.

Sitten joukkoon sekoitettiin pari desiä spelttijauhoja ja desi ruisjauhoja ja lisättiin jauhoja tarpeen mukaan. Taikinaa nostatettiin vielä tunnin verran samalla kun pata kansineen kuumeni uunissa.

Sitten paistettiin pataleivän tapaan 30min kannen alla 220 asteisessa uunissa ja vielä 10min ilman kantta ruskean pinnan aikaansaamiseksi.

Ihanaa juustojen alla.



Lopuksi sitten vielä tehtiin yksinkertaistakin yksinkertaisempia karkkeja eli lumikarpaloita.

Sekoitetaan tuoreita karpaloita tomusokerissa. Nautitaan yksitellen tai kouralla suuhun kipaten.

Kiristää leukaperiä kirpeydellään ja muikistaa suuta makeudellaan. Luonnon herkkua parhaimmillaan.

Karpaloita tulee itse asiassa hankittua ihan liian harvoin, kun itse emme käy niitä mistään poimimassa. Onneksi niitä nykyään löytää paremmin myynnissäkin.

 Näissä marjoissa on jotain jännän juhlavaa.


lauantai 5. joulukuuta 2015

Historiallisia viitteitä ja mantelisia pikkuherkkuja

Manteleita kuluu tässä huushollissa tasaiseen tahtiin pitkin vuotta, mutta sitten joulun alla tuntuu, ettei niitä tule koskaan ostettua tarpeeksi. Kokonaisia, jauhetta, mantelimassaa, marsipaania... kaikissa muodoissaan manteli ilmestyy tasaiseen tahtiin ruokapöytään, niin suolaisten ruokien kaverina kuin makeissa herkuissa.

Näin joulun alla tekeekin usein mieli nostaa pöytään tarjolle jotain pientä makeaa. Siis silleen jälkkäriksi, ihan vain jotain, jolla saa hymyn suupieliin ja mustan kelin painumaan unohduksiin.

Lisäksi mantelit ovat kuulemma ihan terveellisiäkin, joten sitä suurempi syy herkutella - toki vähän mantelimassan ja marsipaanin sokerimäärää muistaen. Kaikkein parhaimmilta ne maistuvat tarinan kera eli kun tietää syövänsä jotain, jolla on historia.


Historiallisia herkkuja

Marsipaanipähkinät (tai -taatelit) ovat meillä vakioista vakioin, eikä makeisten tekeminen tästä oikein enää voi helpommaksi muuttua. Nämä tulivat isännän mukana Ranskan perinteenä. Siellä näitä on tehty osana jouluyön Provencelaista 13 jälkiruokaa, joka tunnetaan jo 1800-luvun lopulta lähtien. Luku kolmetoista viittaa tietysti Jeesukseen ja 12 apostoliin. Siellä pähkinät tunnetaan edusamassa yhtä köyhistä veljeskunnista, vaikka marsipaani lisäyksenä kai vähän alkuperäisestä ajatuksesta poikkeaakin. Yhtä kaikki, meille nämä ovat kotiutuneet ihan vain herkkuina, joita pöydästä joulunaikaan löytyy säännöllisesti. Välillä samalla periaatteella tehdään myös taateleita,

Marsipaanipähkinät

marsipaania
saksanpähkinöitä (ja taateleita)

Ota pieni pala marsipaania, pyöritä se vähän tasaisemmaksi ja paina kahdelle puolelle saksanpähkinän puolikas (tai pala..). Jatka kunnes pähkinät tai marsipaani loppuvat. Tee sama taateleille eli täytä ne marsipaanilla.


Toisenlaista historiaa....

Mantelikokkareiden ohjeen puolestaan löysin äidin minua varten nuoruudessani keräämistä Kokki-korteista. Aina säännöllisin väliajoin kaivan ison korttilaatikkoni esille ja aina sieltä löytyy inspiraatiota, vaikka kortit ovatkin jo reippaasti yli 30 vuotta vanhoja, melkein historiallisia nekin.
Näitä herkkuja en ollut koskaan ennen kai tehnytkään, kun ei kortissa ole asiasta merkintää.

Mantelikokkareet 

250g mantelimassaa
1 valkuainen
pähkinöitä ja coctailkirsikoita

Raasta mantelimassa karkealla terällä ja sekoita valkuaisen kanssa tasaiseksi massaksi, Nosta kahdella lusikalla tai pyörittele sormin palloiksi leivinpaperille. Paina jokaisen kokkareen keskelle hasselpähkinä tai puolikas cocktailkirsikka,

Paista 150 asteisessa uunissa 15-18min. Aika riippuu uunista ja siitä, miten ruskean pinnan haluat pikkuleiville.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Perjantain pikaruokaa

Perjantai, sataa ja on nälkä. Tarvitaan pikaruokaa!

Ei, en tarkoita matkaa pikaruokalaan - tällä kelillä en suostu nenääni ulos pistämään, kun ei kerran ole ihan pakko. Enkä muuten tilannut puhelimitsekaan.

Vaan...

Otin ison kupillisen basmatiriisiä ja sekoitin siihen kattilassa ripauksen suolaa ja kaksi kupillista kiehuvaa vettä (Ihan kuin Jamie!). Sitten vaan hiljaiselle tulelle. Riisi valmistui sillä aikaa, kun kastikekin.

Pannulle hiukan öljyä ja siihen tirisemään possusuikaleita. Ruskeusasteen päätän aina tilanteen mukaan, mutta lopuksi pintaan ripoteltiin tänään vähän maustepippuria, Sitten suikaleet pois pannulta odottamaan.

Possun valmistuessa, leikkasin kaksi punasipulia suikaleiksi ja lisäsin ne tyhjentyneeseen pannuun seuranaan tilkka oliiviöljyä ja ripaus suolaa. Annoin kuullottua ja tiputin sitten sekaan palastellun paksoin sekä muutaman silputun valkosipulinkynnen.

Kun paksoi hivenen kuullottui, lorauttelin joukkoon pullosta valmista Hoisin-kastiketta sekä toisesta pullosta sitruunamehua. Taisinpa hieman lisätä pienen lirauksen vettäkin siinä kohtaa, kun meinasi ottaa pohjaan kiinni. Se ei kyllä aina ole välttämätöntä.

Joskus aikaisemmin olen paahtanut päälle vielä jotain pähkinöitä (cashew tai maapähkinät). Tänään ei huvittanut, vaikka kaapista jotain olisi varmasti löytynytkin.

Sitten vaan kulhoihin riisin kera. Se oli tässä vaiheessa jo ihan kypsää. Kannattaa muuten muistaa aina välillä vilkaista, ettei pääse tarttumaan pohjaan kiinni - kun vesi on imeytynyt nostetaan pois hellalta ja annetaan vielä vähän hautua kannen alla.

Piparitaikina on nyt sitten työn alla. Ehkä huomisesta alkaen voisi tehdä jotain vähän juhlavampaakin.