sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Currynsävyinen kukkakaalikeitto


Kaalit tuottavat meidän perheessämme vaikeuksia. Keräkaali uppoaa lähinnä raakana salaateissa. Minäkin ryhdyn kakomaan keitetyn keräkaalin hajusta, enkä voi sille mitään. Perineiset laatikot, keitot ja kääryleet siis loistavat poissaolollaan meidän ruokalistallamme. Lehtikaali maistuu wokissa ja salaateissa pieninä annoksina suurin piirtein kaikille, mutta kukkakaali sitten taas jakaa joukkoja. Toisin sanoen minä tykkään, muut eivät.

Aina välillä minä kuitenkin yritän. Nytkin söin kukkakaalikukintoja dipin kanssa kolmasosakukkakaalin verran ja sitten tein lopusta keiton. Tosin jouduin senkin sitten syömään suurin piirtein yksin. Sinänsä se ei tietysti häirinnyt, sillä tämä oli oikein maukas versio kaalikeitosta (jota muuten perinteisenä en pysty minäkään syömään) - eikä tämä tosissaan oikein edes maistunut kukkakaalille.


Currynsävyinen kukkakaalikeitto 

kolme porkkanaa
2/3 kukkakaalia puhdistettuna ja pilkottuna
1rkl curry-maustetta
knorr yrttikuutio
suolaa pippuria
0,5-1 dl kermaa
vettä

Päälle pekonia ja Espelette-chilijauhetta

Kuori ja pilko porkkanat. Pilko kukkakaalikin pienemmäksi. Kaada kattilanpohjalle öljyä tilkka ja kierittele porkkanan ja kukkakaalin paloja siinä hetken aikaa. Lisää päälle curry-mauste. Kyseessähän on aina sekoitus, joten sävy ja voimakkuus vaihtelevat valmistajittain. Maistele siis vähän. Minun curryni on sitä Lidlistä löytyvää ja reipas ruokalusikallinen toi haluamani lämmön keittoon.

Lisää joukkoon yksi Knorr-yrttikuutio (tai haluamiasi tuoreita yrttejä). Kaada päälle vettä sen verran, että kasvikset peittyvät parin sormenleveyden verran yli yläreunan. Anna poreilla noin 20min, tai kunnes porkkanat ja kukkakaalipalat ovat pehmeitä.

Maista ja lisää halutessasi ripaus suolaa ja ainakin pippuria. Lisää kerma. Laita ensin vähemmän ja surraa sileäksi keitoksi. Maista ja lisää kermaa, mikäli haluat vielä pyöristää makua. Meillä riitti hyvin tuo noin puolen desin loraus. Liialla kermalla saa sellaisen vähän tympeän ja pikkuisen äklön kermamaun, josta ainakaan minä en niin välitä.

Paista pekoni rapeaksi ja ripottele lautasella keiton päälle. Halutessasi voit vielä ripotella chilijauhetta väriksi ja lämmöksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!