maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ruokalistamuutoksia II - Uusia tuttavuuksia

Kauppojen valikoimat ovat kasvisten osalta viime vuosina monipuolistuneet hurjasti. Samalla lehdet ja netti ovat pullollaan toinen toistaan ihanampia reseptejä ja ohjeita. Enää ei ole vaikea oppia, mitä tehdä vieraan näköisestä mötikästä, joka vilkuttelee marketin hevi-tiskillä. Emme varmastikaan ole ainoita, joiden ruokapöydässä on kasvisvalikoima monipuolistunut ja muutama uusi vakiovieras löytynyt kokeilujen kautta. 

Tänään siis ruokalistamuutoksissa 
1) Muutakin kuin pastaa ja perunaa
2) Uusia tuttavuuksia
3) Jotain ekologisuudesta ja eläintensuojelusta

Monia muitakin herkullisia uusia tuttavuuksia on viime vuosina pöydässämme näkynyt, mutta nämä näyttävät tulleen jäädäkseen. 

Paksoi 


Paksoi on omiaan pannulla nopeasti kypsennettynä. Se on kaalinsukuinen, mutta kelpaa tällaiselle kypsennettyä kaalia kammoavalle oikein hyvin. 

Ensimmäinen kosketukseni kyseiseen kasvikseen tapahtui yli kymmenen vuotta sitten Singaporessa. Se oli yksinkertaisesti kypsennetty ja maustettu osterikastikkeella. Nyt kun herkun löytää Prisman hyllyltä, on peruskäyttö edelleen ihan sama. Pannulle ja päälle osterikastiketta tai sitten Hoisin-kastiketta. Hyvää sekin. 


Munakoiso (ja kesäkurpitsat) 

Minä aina kuvittelin, että munakoiso on kitkerää ja pahan makuista. Joko olin saanut huonosti valmistettuja munakoisoruokia tai sitten jalostus on tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana tehtävänsä. Nyt en saa munakoisosta tarpeekseni ja sitä on meillä pöydässä viikottain eri muodoissa, 

Munakoisosta saa vaikka hyvän pohjan leivättömään voileipäkakkuun


Munakoiso taipuu myös itämaiseksi herkuksi 


tai lämpimäksi salaatiksi 


Lisäksi on munakoisosta tehty jugurttitahna herkkua monen lisukkeena ja sitruunaisella vuohenjuustolla täytetyt rullat vievät kielen mennessään. 

Kesäkurpitsan puolestaan olemme kyllä tunteneet aina, mutta senkin käyttö on monipuolistunut ratatouillesta muihinkin herkkuisin. Yksinkertaisimmillaan kesäkurpitsa on kesän paras lounas ihan vain leivitettynä pannulla paistettuna ja tsatsikilla höystettynä. 


Lehtikaali 

Lehtikaali taitaa olla meidän keittiömme uusin tulokas paksoin lisäksi. Se on meistä parhaimmillaan nopeasti pannulla käytettynä. Paistetaan ihan vain sen verran, että kuumenee.Herkkua niin pastan seassa, valkosipulilla höystettyjen sienien kera tai chorizomakkaroiden kaverina. Toiset vannovat lehtikaalisipsien nimeen, mutta meiltä se ohje on vielä kokeilematta. 

Monia muitakin uusia tuttavuuksia olisi varmasti tarjolla, Vinkatkaapa eli 

mitä muita uudempia aineksia teillä muilla on käytössä ja mitä niistä teette? 

4 kommenttia:

  1. Olinkin missannut tuon leivättömän voileipäkakun jostain syystä, kiva käyttökohde munakoisolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää ja kelpasi skeptisimmällekin munakoisovierastajalle :-)

      Poista
  2. Meilläkin on vielä lehtikaalisipsit kokeilematta vaikka lehtikaalia paljon syödäänkin. Itse tykkään siitä eniten hyvällä kastikkeella höystettynä, raakana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollaan jotenkin jääty tuohon pannullapyöräytys-asteelle. Pitänee koittaa vähän varioida ja syödä salaattinakin enemmän.

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!