keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Auto täynnä viinejä ja muita herkkuja



Kun palaamme Ranskasta, on automme aina ääriään myöten täynnä. Pääasiallinen syy tähän on isännän tapa ostaa viinit jo tuotantovaiheessa (primeurs) eli hän varaa tiettyä merkkejä tietyn pullomäärän jo rypäleiden kypsyttyä. Tilauksen jättämisen jälkeen sitten odotellaan muutama vuosi viinin valmistumista ennen kuin viinit toimitetaan. Tällä ostotavalla hinnat ovat edullisemmat, mutta ostaja kantaa riskin viinin onninstumisesta. Parhaimmillaan kotiin saa laatuviinejä noin kolmasosalla vähittäiskaupan hinnasta, pahimmillaan maksaa huonon vuoden huonosta litkusta. Riskiä saa minimoitua tilaamalla luottotuottajilta pidempään säilytykseen tarkoitettuja viinejä. Me nautimme parhaillaan isännän harrastuksen alkuaikojen ostoksista eli yli kymmenen vuotta sitten tilatuista viineistä.

Käytännöllinen tapaa ostaa viininsä, mutta Suomen verokäytäntö aiheuttaa pieniä rajoituksia kuljetusten suhteen. Siispä viinit toimitetaan anopille ja joudumme ne itse kuljettamaan Suomeen. Kysehän on tosiaankin omaan kellariin ja käyttöön (toki ystävien kanssa yhdessä herkutellen) tulevista viineistä, joten niitä saa kuljettaa isommankin määrän ilman veroseuraamuksia.

Tästä johtuen autosta vievät lasten lisäksi tilaa myös viinilaatikot. Eihän niitä nyt ihan hurjia määriä ole, mutta kyllä 30 pulloa jo vie tilaa takaluukusta. Jo etukäteen vannotamme toisiamme olemaan ostamatta liikaa muita tuliaisia kotiinkuljetettavaksi - vaan näin siinä aina käy...


Vähän taas karkasi mopo käsistä. Vuohenjuustoja, suklaata, nougata, Savoraa, hunajaa ja muita herkkuja tarttui toreilta mukaan taas kiitettävä määrä. Puolustuksekseni täytyy kuitenkin sanoa, että osan herkuista saimme lahjaksi ja kokeiltavaksi. Tiedossa onkin mielenkiintoista testausta vaikka sokerikuorrutetuilla vaaleanpunaisilla manteleilla ja laventelilla leivonnaisissa (luomulaventelia kälyni anopin pihalta!)

Lopputulos oli kyllä ennustettavissa jo katselemalla matkasuunnitelmaamme. Yllättäen siitä löytyi useampiakin ruokaan liittyviä kohteita, kuten esim. Valrhonan suklaatehtaan uusi lisäys La Cité du Chocolat sekä saksanpähkinäfarmin tilamyymälä.

Tilamyymälän idyllinen pihapiiri oli jo nähtävyys sinänsä ja kellarissa sai maistella mm. pähkinächutneytä, saksanpähkinäöljyä, pähkinäsinappia ja muita pähkinäisiä herkkuja... mukaan lähti tietysti tuota öljyä, nougata ja sinappia, mutta myös pähkinäviiniä. Se onkin on aivan mahtavaa aperitiivina - Kun tuoreita (vihreitä) pähkinöitä, punaviiniä ja sokeria yhdistetään ja niiden annetaan käydä,on lopputulos täyteläinen ja hivenen makea.



p.s. tiedän - rommi ei varsinaisesti ole ranskalainen juoma, mutta kun ne liekitetyt banaanit jäivät sittenkin mökillä tekemättä niin pakkohan tuokin oli pakaaseihin lykätä...

p.p.s. muita lomamuistoja täällä

2 kommenttia:

Ilahdun aina kommenteista!