maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kesäfuskukeitto



Lukumaraton-suorituksesta selvittiin pääasiassa napostelemalla lukemisen lomassa. Isäntä huolehti lasten ruokahuollon ja muutenkin miesväki lähti ovesta ulos jättäen äidin nenä kirjaan sohvannurkkaan.

Pähkinöitä, suklaata, jugurttirusinoita, suklaakakkua (viimeisimmästä Glorian ruoka ja viini -lehdestä)... no, lämmitin minä sentään edellisen päivän nuudeleitakin vähäsen. Ruokavalio oli kuitenkin sellainen, että tänään teki lounaalle mieli jotain lämmintä ja maistuvaa - oikeaa ruokaa.


Sen verran väsytti, että kokkauksestapiti päästä helpolla. Sitten muistin Master Chef-tasoisen fuskujen fuskun...

Fuskupapusoppaa 

Ota purkki Heinzin tomaattipapuja ja kaada kattilaan. Kuumenna ja sekoita joukkoon loraus maitoa ja noin desi kermaa. Surraa sileäksi sauvasekoittimella. Kuumenna ja maista. Lisää suolaa makusi mukaan (ja muutama tippa sitruunamehua, jos kaipaat terää). Kuumenna ja laita lautaselle.

Päälle kuuluu ehdottomasti ripotella ainakin chilijauhetta. Minun suosikkini on (yllätys, yllätys) Piment d'Espelette. Se tuo lämpöä, muttei polta. 

Lisäksi voi sitten vaikka pilkkoa kirsikkatomaatteja, punasipulia ja persiljaa salsaksi. Lisätä vähän pippuria ja suolaa ja lusikoida keiton päälle. 

Lopputuloksena on ihanaa lohturuokaa, jonka hienostuneesta mausta ja ulkonäöstä ei ihan heti arvaisi sen tulevan (melkein) suoraan purkista. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!