sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Grand Canyon eli suklaa-suklaa-dekadenssia


Tässä on oltu viime aikoina niin kovin kallellaan terveelliseen suuntaan, että vastapainoksi piti tehdä jotain toooosiiii dekadenttia. Mikä siihen paremmin sopisi kuin suklaakakku suklaakuorrutuksella? Siis voi-kerma-sokeri-suklaakuorrutuksella...

Maaliskuun Delicious-lehdessä komeilikin kannessa tilanteeseen sopiva kokonaisuus. Sitä tässä kuolattiin muutama viikko ennen kuin päätin sadesunnuntain kunniaksi turruttaa perheen sokerilla. No, on tässä sentään tummaa suklaata ja kakussa mantelijauhetta...  Niin ja tasapainon vuoksi syötiin sunnuntaina lounaaksi kana-kvinoasalaattia ja illalla pöytään nostetaan kasviskeitto (ilman kermaa). Tiedättehän, kaikkea vähän, ei mitään liikaa...

Sen verran tämä viime aikojen pieni kevennys ja terveysajattelu on vaikuttanut, että kaikkien kakkupalat näyttivät pienentyneen. Pieni määrä tuhtia kakkua riitti tyydyttämään herkkuhimon. Ei yhtään hullumpi juttu. Tällä tavalla kakusta myös riittää herkutteluun pidemmäksi aikaa.

Tänään kuitenkin oli selvästi  "kakkutatsi" hukassa. Kakku levähti komeasti kahtia sitä koottaessa eli pohjan resepti ei nyt jostain syystä mennyt ihan putkeen. Ihan kakun näköinen kai tuo kanjonikakku kuitenkin on, eikä halkeamaa tietysti paloista huomannut. Niin, ja tuo kuorrutus on kyllä vähän liian hyvää, ja juuri oikealla tavalla valuvaa...




Sopivasti valuva suklaakuorrutus 

Sulata 3,3dl kuohukermaa ja 500g tummaa suklaata miedolla lämmöllä vesihauteessa tai mikrossa. (Myönnetään, vedin suoraan paksupohjaisessa kattilassa ja onnistui niinkin). Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Sulata 130g voita. Vatkaa sähkövatkaimella suklaaseoksen joukkoon 200g tomusokeria ja perään voisula pienenä liruna. Lisää vielä 1tl vaniljauutetta ja sekoita hyvin. Älä tiputa vaniljapurkkia avonaisena lattialle, vaikka minä niin teinkin. Tänään ei oikein mikään tuntunut menevän putkeen.

Peitä kuorrutus kelmulla niin, että se koskee pintaan kuoren muodostumisen välttämiseksi. Jätä viileään jähmettymään muutamaksi tunniksi. (ei kuitenkaan jääkaappiin).

Levitä kakun väleihin ja päälle. Anna taas vähän aikaa jähmettyä. Tästä tulee sellainen ihanan pehmoisena, mutta kuitenkin paikoillaan pysyvä kuorrutus. Tosin kannattaa kakun kokoamisvaiheessa varoa "liukumia" tai lopputuloksena voi olla samanlainen kanjoni kuin meillä. Makua tuo ei tietysti haitannut ollenkaan...


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Jos vaikka... raakaruokaa


Karita Tykän kirja Hyvä huomenta- Raakaruokaa ihaniin hetkiin on ihanan raikkaan värinen. Vaaleat sävyt ja heleät kuvat korostavat kirjan sanomaa terveellisestä, hyvää tekevästä ja kuitenkin hyvältä maistuvasta raakaruoasta. Kirja on tekijänsä näköinen ja oloinen, sellainen rento ja pingottamaton, mutta kutenkin omalta osaltaan tinkimätön, niin kuin Myllärin hyvinvointi-illassakin huomasin.

Kirja on myös nimeään laajempi. Siinä ei pelkästään kerrota aamupalasta, vaikka toki siihen sopivia reseptejä onkin paljon. Alussa opetellaan vähän perusteita eri erilaiset pähkinämaidot ja -voit tulevat tutuiksi. Ihan ensimmäiseksi testasinkin kirjasta kookosvoin tekemistä. Se on metodiltaan ihan niin helppoa kuin kirjassa luvataan, mutta onnistuin silti hämmentymään. Kirjassa mainitun muutaman minuutin surraamisen sijasta tahnamaisen seoksen saamiseen meni minun pieneltä koneeltani lähemmäs 20min ja silti rakenne oli vielä vähän rakeinen eikä varsinaisesti voimainen. 

Vika voi olla koneessa tai kookoshiutaleissa tai tekijän ymmärryksessä. Mitä veikkaisitte? Saiko nimi voi minulla vain aikaiseksi vähän vääriä odotuksia tämän suhteen? 

Joka tapauksessa kookosvoini toimi vallan mainiosti proteiinipatukoissa, joita tein Karita Tykän ohjeen mukaisesti Myllärin Vireä kaurahiutaleista. Toinen satsi niitä tehdään heti, kun saan haettua kaupasta cashew-pähkinöitä.


Mutta takaisin kirjaan. 

Alkuohjeiden jälkeen päästään kokeilemaan jugurtin tekoa, kräkkereitä ja hilloja. Varsinkin viimeksi mainitut tuorehillot chia-marjojen avulla kuulostavat tosi helpolta ja kiinnostavalta. Smoothie-ohjeita kirjasta löytyy vino pino - tietysti. Sitten mietitään kasvispastan tekoa, salaatteja ja lopuksi vielä jälkkäriherkkuja. 

Minä päädyin kokeilemaan mukaillen tuorepuuroa (tai raakapuuroa, niin kuin vähän turhan raa'an ja aikaisen aamuherätyksen päälle päädyin sitä kutsumaan.) Resepti tosin ei ole kirjasta, eikä kai oikein seuraa maitotuotteita välttelevän kirjan ohjeiden mukaista filosofiaakaan. Hyvää se oli. En päätynyt seuraamaan ohjetta, sillä minulla ei ollut aineksia, eikä aikaa tehdä pähkinämaitoa.



Tässä taitaakin tiivistyä minun suhteeni raakaruokaan. Se kuulostaa kiinnostavalta ja uskon sen olevan ihan terveellistä, mutta sen tekeminen tuntuu vaivalloiselta. Vaivalloisuus ei niinkään johdu reseptien monimutkaisuudesta sillä ne ovat useimmiten aika yksinkertaisia, vaan enemmänkin ainesten epätavallisuudesta nykyiseen ruoanlaittooni nähden. Tuntuu hankalalta muistaa ostaa niitä ajoissa valmiiksi, ja pähkinämaitojen ja -tahnojen tekeminen tuntuu ylimääräiseltä vaiheelta. Tämä vaatisi vähän totuttelua ja ennakoinnin opettelua. 

En myöskään yleensä innostu kallistumaan minnekään suuntaan kokonaan, niin siis taitaa käydä tässäkin. Luulen raakaruokareseptien (paitsi ehkä niiden peruskakkujen, joihin en edelleenkään ole kovin ihastunut) ilmaantuvan meillä ruokapöytään säännöllisin väliajoin, kaikkien muiden trendien, ismien ja makumuistojen keskelle. Karita Tykän kirja toimii hyvänä muistinvirkistäjänä, kun raakaruokafiilis iskee. Pitänee hankkia sen seuraksi vielä joitain muitakin. 


Ja tässä sitten Ei-puristin tuorepuuro

Kaada pieneen lasipurkkiin 1/3 purkista kaurahiutaleita (Myllärin Vireä vadelma-mustikka-kaura annospussi) ja sekoita siihen 1 tl siitepölyjauhetta, pari kuivattua persikkaa pilkottuna ja pieni kourallinen saksanpähkinöitä rouhittuina. Sekoita ja kaada päälle maitoa 1cm yli kuivien aineiden reunan. Jätä yöksi jääkaappiin ja nauti aamulla. 

Ihan tuli lapsuus mieleen. Silloinkin syötiin kaurahiutaleita maidossa turvotettuina, siis me, jotka inhosimme keitettyä kaurapuuroa yli kaiken. 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Joka päivä oppii jotain - Roses de sables


Roses de sables eli corn flakes suklaakuorrutuksella on varmaan kaikille tuttu herkku. Se on myös niin helppo resepti, että Kirppu 10v teki niitä käytännössä ihan itse koulun kioskia varten.

Alunperin resepti kulkeutui meille ranskantädin kautta ja pohdiskelimme, mistä tuollainen nimi oikein on voinut saada alkunsa. "Hiekkaruusuja" - ovathan corn flakesit tietysti vähän kuivia, mutta silti... en minä niitä nyt varsinaisesti hiekkaisiksi sanoisi.

Internet on kuitenkin ihmeellinen juttu. Wikipediasta tuokin selvisi. Roses de sables on nimitys mineraaleista muodostuineille rakenteille, joiden ulkonäkö muistuttaa ruusun terälehtiä. Tulipahan tänäänkin opittua jotain. Erehdyttävästi ovatkin suklaiset corn flakesit saman näköisiä. Täältä voitte tekin verrata.


Corn Flakes - Hiekkaruusut 

250g tummaa suklaata ( tai maitosuklaan ja tumman suklaan sekoitusta)
15g voita
1tl vaniljasokeria
100g maissihiutaleita

Sulata suklaa ja voi. Sekoita joukkoon vaniljasokeria ja lopuksi maissihiutaleet.  Nostele lusikalla pieniin paperivuokiin ja laita kylmään jähmettymään.

Jos tämän tekisi oikein tosi hyvin, voisi suklaan temperoida ja vaikka jättää voin pois, mutta tällä kertaa mentiin vähän helpommalla. Hyvää tuli ja kaikki menivät mitä ilmeisemmin kaupaksi tai sitten myyjien omaan suuhun.


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Pikku pupun porkkanakakku - Kakkuhaaste 7/52



Vaikka tässä viime päivinä on oltukin niin kovin "terveyslinjalla" niin piti viikonlopuksi sentään saada vielä kakku. Kakkuhaastekin on ollut niin kovin hiljaisella tässä viime aikoina, että jotain oli tehtävä. Muuten joutuu olemaan ihan häpeissään vuoden lopussa.

Sen verran lipsuin haasteajatuksesta, etten leiponut porkkanakakkua Kakkujen kuningattaret kirjasta, vaan käytin luotto-ohjettani. Sen olen jossain vaiheessa bongannut The Hummingbird Bakeryn reseptikirjasta ja se vaan on ylivoimaisesti paras - varsinkin tuolla juustokuorrutteella. Erinäisiä porkkanakakkuja vuosien varrella leiponeena ja maistaneena uskallan näin väittää.

Pikku pupun piti päästä kakun päälle istuskelemaan jo pääsiäisenä, mutta sitten oltiinkin reissussa enkä ehtinyt leipomaan. Tallinnasta tuliaiseksi napattu Kalevin pupunen on kuitenkin sen verran suloinen, että pakkohan se oli päästää porkkanakakun kunkuksi. Hyvin tuo näyttää näin "kevätkakussakin" istuskelevan.



Pikku pupun porkkanakakku 

4 dl  ruokosokeria
3 kananmunaa
3 dl rypsiöljyä
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
loraus vaniljauutetta (n. 1rkl)
2 - 3 isoa porkkanaa raastettuna
pari isoa kourallista saksanpähkinöitä murskattuna (paitsi ne joilla ajattelit koristella kakun) 

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen ja sekoita sokeri, kananmunat, vaniljauute ja öljy keskenään. Sekoita mausteet, sooda, leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää munaseokseen vähitellen, hyvin sekoittaen. 
Lisää vielä raastetut porkkanat ja suurin osa pähkinöistä tasaiseksi sekoittaen.

Jaa kahteen 20cm vuokaan ja paista uunissa 20-25min. Anna jäähtyä.

Tee juustokuorrutus vatkaamalla ensin hyvin sekaisin 100g pehmeää voita ja runsas paketillinen tomusokeria (600g). Lisää joukkoon yksi paketti Philadelphia-juustoa (200g) ja vatkaa voimakkaasti seos tasaiseksi. Levitä toiselle kakkupohjalle, aseta toinen päälle ja kuorruta haluamallasi tavalla. Koristele saksanpähkinöillä ja ripottele vaikka kanelia vielä päälle. Näin keväiseen kakkuun pisteltiin vielä noita Dr. Oetkerin vohvelikukkia. Minä olen niihin tykästynyt koristeena. Niin helppoja ja paljon kevyemmän oloisia kuin sokerimassasta tai marsipaanista tehdyt koristeet. 


Tällainen olisi ollut kirjan kakku - ehkä ensi kerralla...



lauantai 18. huhtikuuta 2015

Raakaruokaa ja hyvinvointia Karita Tykän ohjeilla

Myllärin tarjosi mukavan illan ja kevyitä herkkuja,
 sekä tietysti tietoa mielenkiintoisista kauratuotteista 

Myllärin ja Karita Tykän hyvinvointi-ilta viikolla oli leppoisa parituntinen. Pääsimme katselemaan Myllärin kauratuotteita ja sieltä löytyikin monia vähän uudempia tuttavuuksia kuten esim Vireä annospuurot, joilla päivän proteiinitarpeesta saa aimo osan. Lisäksi Karita kertoi ajatuksistaaan ja kokemuksistaan ruokavalion vaikutuksista omaan hyvinvointiinsa. Oli mukava kuunnella ihmistä, joka uskoo asiaansa, muttei saarnaa. Puheessa toistui moneen kertaan "tämä sopii minulle, mutta jokaisen tulee kuunnella omaa kehoaan".

Kuuntelu ja läsnäolo olivatkin tärkeänä teemana mukana. Kaikkihan me tiedämme, miten lehteä lukiessa ihan huomaamattaan tulee syötyä paljon enemmän kuin oikein aikoikaan, eikä silti ole kylläinen olo. Toisaalta makusteleminen ja ruokahetkeen keskittyminen tuovat mukanaan tyytyväisyyden, joka kantaa paremmin seuraavaan ruoka-aikaan. Tämän allekirjoitan täysin minäkin. Siksi meillä on aina pyritty rauhoittamaan ruokahetki. Iltaruokailu on myös usein se ainoa hetki päivästä, jolloin koko perhe on samaa aikaan koolla. Meillä joutuukin pyytämään erikoisluvan, jos aikoo olla poissa ruoka-aikaan...

Keskustelu velloi paljon myös sokerissa ja erityisesti karkeissa. Karita on saanut itsensä vierotettua irtokarkeista ja sokerilimsoista, mikä taitaa olla monen vanhemman unelma lapsensa kohdalla. Puhuimme siitä, miten tottumukset lähtevät kotoa ja esimerkin voimasta. Minun tosin täytyy tässä kohtaa sanoa, että ei meillä ole ollut karkkipäivää eikä limsoja kuin ehkä juhlissa vähän tai hampurilaisten seurana. (Kyllä, meillä syödään niitäkin aina välillä). Silti olen huomannut esiteiniyden tekevän tuhojaan tällä saralla. Pientä kapinahenkeä ole aistivinani siinä, kun keskimmäisen taskuista löytyy karkkipapereita kourakaupalla tai esikoisen huoneessa lojuu kokispullo. Ajattelin vain antaa mennä ja tarjota parempia vaivihkaa parempia vaihtoehtoja. Saa nähdä, meneekö vaiheena ohi.

Halusta syödä puhdasta ruokaa olimme kaikki liikuttavan yksimielisiä. Sitähän haluavat kaikki, oli kyse sitten lihasta tai kasvikunnan tuotteista. Totesimme myös maun olevan usein luomuversiossa parempi.

Juhlavia raakaherkkuja
Vaikka patukkapaloja mainittin myös koiranjauhelihakuutioidn näköisiksi.
Maku on sentään ihan eri...

Karita korosti koko illan sitä, että pitää kuunnella omaa kehoaan ja tarjota sille sen tarvitsemia ravintoaineita. Aivan selvästi hänellä myös oli hurjasti tietoa siitä, mitä mitkäkin vitamiinit ja kivennäisaineet tekevät ja mistä niitä saa. Mielessä kävi, että pitäisi jostain repiä itsellekin aika opetella lisää - se vaan ei tietysti aina ole niin yksinkertaista.

Jälleen kerran tuli myös huomattua, että pelkkä kehon kuunteleminen ei taitaisi ainakaan minulla riittää esim. raakaruokaan siirtymisessä - oli se sitten miten tahansa juuri minulle sopivaa ravintoa. Tekeminen nimittäin vaatii pohdintaa, keskittymistä ja ennakointia eli aikalailla uuden opettelua. Lisäksi pitäisi mieli ja kroppa saada tottumaan ja tyytymään uusiin makuihin ja se taas vaatisi todennäköisesti huomattavasti kovempaa mielenlujuutta  kuin mitä minulta äkkiseltään tuntuisi löytyvän.

Oma ainoa raakakakkukokeiluni meni komeasti pieleen. Siitä kakusta päätyi puolet roskikseen, eikä sellaista ole meidän perheessämme tapahtunut ikinä äidin omituisimpienkaan kakkukokeilujen kohdalla. Karitan valmistamat appelsiiniset raakakakut maistuivat toki huomattavasti omaa tekelettäni paremmalta, mutta silti... Minun aivoni eivät tuotakaan kakkua mitenkään osanneet tulkita kakuksi. Maistui hyvälle, mutta ei sellaiselle makealle herkulle, jota on kakusta oppinut odottamaan. Tiedän, kyse on tottumuksesta ja itsensä opettamisesta uusille tavoille, mutta... Toki jatkan vieläkin raakakakkureseptien testaamista. Ehkä niistä joku osuisi.


Illan lopuksi Karita näytti meille, miten helposti syntyvät marjaisat kaurapatukat. Niistä tykkäsin kovasti ja voisin hyvin kuvitella syöväni niitä välipalaksi tai aamulla teen kera. Saimme mukaamme anteliaan kokeilupaketin Myllärin kauratuotteita ja näitä olikin pakko testata. Onneksi kassissa oli mukana myös Karitan kirja Hyvää huomenta, sillä muuten olisi varmaan ainakin yksi patukan aineksista jäänyt hankkimatta. Nyt ohje löytyi kätevästi kirjasta.

Siispä tänään oli välipalaksi smoothieta ja marjaisia kaurapatukoita. Raati (eli kolme poikaa ja yksi mies) maistelivat innokkaina. Lopputulos? Isäntä tykkäsi, pojat vähän nyrpistelivät. Ehkä heidät kuitenkin saadaan vielä kärsivällisyydellä käännytettyä. Ei kai vielä ole liian myöhäistä?


Omat herkut muistuttkivat illan malliherkkuja ja makukin oli kohdillaan
Patukoiden resepti ja monia muita löytyy TÄÄLTÄ

Kiitokset Myllärin väelle kutsusta mukavaan iltaan ja kokeilupaketeista tuotteille. Suurkiitos myös Karitalle mielenkiintoisesta jutustelusta ja resepteistä. Lupaan jatkaa ruokakokeiluja ja kuunnella kehoni kommentteja niihin liittyen :-)

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Ehkä tähän astisista paras nyhtöpossuleipä



Aina vaan paranee. Viimeksi jo luulin, ettei siitä paljon paremmaksi voi mennä. Olin väärässä. Näköjään lisäämällä kaikenlaista sitä välillä onnistuu yhdistämään oikeat asiat keskenään. Toki tähän nyhtöpossuhehkutukseen vaikuttaa varmaan osaltaan se, että myös tuohon leipien väliin lisättiin kauhea määrä kaikenlaisia suosikkimakujani.

Matkalla Mikkeliin eli Heinolassa on Heilan lähiruokatori. Sieltä tarttui mukaan paitsi spelttituotteita ja matkaeväspasteijoita, myös Tannisen Chilisen Savustettua valkosipulihilloketta ja Benjamin lihatorin possunkylkeä. Kahta viimeksimainittua tuli tässä käytettyä. Benjamin possuthan ovat niitä hyvin pidettyjä ja se kaiketi näkyy myös maussa, sekä siinä, ettei padan pohja pahemmin täyttynyt nesteistä vaan liha piti kutinsa ja kokonsa.

Koska possu ostettiin sunnuntaina, piti se kokata viikolla ja lopulta sillä herkuteltiin ihan kaupan leivistä tehdyillä leivillä, kun itsetehdyillä pitaleivillä olisi mennyt ruokailu nuorison sietokykyä myöhäisemmäksi. Paahtoleipien väliin tyhjennettiin possun lisäksi kaikenlaista kaapeista löytyvää.

Paahtoleipiä, avocadoa (sitruunamehua ja suolaa), jugurttia (savuvalkosipulihilloketta ja suolaa), tuoreita ananasrenkaita, kaaliraastetta, porkkanaraastetta, fenkoliraastetta, juustolla täytettyjä pikkuchilejä + tietysti nyhtöpossua ja sen paistosipuleita. 

Nyhtöpossu itsessään on ihanan helppoa, mutta ah, niin hyvää. Pistetään vain uuniin ja kypsennetään muutama tunti 150 asteessa ja sitten lisätään mausteita (inkivääriä ja hunajaa) ja annetaan olla uunissa vielä. Toki lihaa voi halutessaan myös ruskistaa padan pohjalle ennen kuin laittaa uuniin muhimaan.

Tähän asti paras nyhtöpossu

2 punasipulia
3 keltasipulia
4 valkosipulinkynttä
pieni kourallinen kuivattuja aprikooseja
suolaa, pippuria
1,5kg possun kylkeä tai kassleria
Tannisen chilinen savuvalkosipulihilloketta
fenkolinsiemeniä, korianterinsiemeniä
hunajaa
inkivääriä



tiistai 14. huhtikuuta 2015

Marskin illallisilla Mikkelin Klubilla


Elämyksellinen ruokailu on parasta ruokailua. Mikkelin Klubilla Marski illallisseurana oli meille tarjolla aikamatka, jonka muistaa pitkään. Eläytyminen sotien ajan illalliskulttuuriin oli kokonaisvaltaista, eikä vähiten aikakauteen sopivan ruoan puolesta. Mikkelin klubi pani parastaan Marskin ryypyistä alkaen ja tunnelmasta pitivät heti ensimäisestä minuutista lähtien huolen aikakauden aidot huonekalut ja tyyliin sopivat astiastot (ne aidot alkuperäiset olivat yksityisklubin puolella kuulemma vitriineissä - ja sinnehän ei klubin ulkopuolisilla ja varsinkaan naisilla ole mitään asiaa). Olihan siinä hauska spekuloida, kenen tuolissa Marski kenties oli aikoinaan aterioistaan nautiskellut.


Menu vain korosti tunnelmaa 

Lammasvorschmack ja Marskin arinaleipää 

Kuhaa Walewska

Suklaamarkiisi 

ja kaiken kruununa tietysti Marskin ryypyt, jotka olivat sen verran tujua tavaraa, että minulta jäivät tällä kertaa viinit kokonaan maistamatta. Ryypyt pitää nauttia kurinalaisesti ja juuri oikealla tavalla. Mekin teimme niin. (täältä voit lukea, mitä se tarkoitti) 

Pitkään haudutettu vorschmack tarjoiltiin punajuurien ja suolakurkkujen kera. Rukiinen jälkiuunileipä taittoi ihanasti vorschmakin vähän tuhtia makua ja lisukkeet piristivät kirpakoina. 

Kuha on ehkä kalaa, mutta mistään kevyestä kalaruoasta ei tässä ole kyse. Kermainen kastike ja pommes duchesses ovat herkullisia mutta täyttäviä. Sienet ja katkaravut taas tekevät ruokalajista juuri sen klassikon, joka on elänyt ajasta toiseen. 

Suklaamarkiisi taas marjoineen maistui herkulliselta, niin kuin aina. 




Ruoan jälkeen tiesi syöneensä. Ihan tosissaan piti ihmetellä, miten Marski (ja muut aikalaisensa) pysyivät edes suurin piirtein timmissä kunnossa, jos söivät usein voilla ja kermalla höystettyä ruokaa. Nykyihmisestä se kuulostaa aikamoiselta saavutukselta. Todennäköisesti elämäntapa noin muuten oli sen verran liikkuvaisempi, että kaloreitakin kului. Eikä sotilasjohdolle kai ollut ollenkaan pahitteeksi saada rankkojen päivärupeamien päätteeksi herkkuja eteensä, vaikka eivät kai tällaiset ateriat kai heillekään ihan jokapäiväisiä sentään olleet... varsinkaan kuumimpina taistelukausina. 

Muistoihin jäi siis aivan mahtava aikahyppy ja testilistalla vahvistuivat pari siellä jo aiemmin keikkunutta herkkua. Nyt on sitten esikuvatkin maistettu. 


Aikamatkoja tarjoaa Mikkelin Klubi ryhmille tilauksesta. Osallistukaa ihmeessä, jos suinkin saatte mahdollisuuden. 

p.s. tämä ei ollut blogiyhteistyötä, vaan pääsin mukaan ihan toisessa kontekstissa. Elämyksestä lisää voit lukea vielä täältä

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ruhtinattaren juomaa ja mustikkarättänää


Hupheijaa, kun taas vierähti aikaa ilman blogipäivityksiä. Tällä kertaa minulla tosin on siihen hyvä syy. Olin viikolla työmatkalla Mikkelissä ja vielä viikonlopunkin perheen kanssa niillä nurkilla pyörimässä. Matkan aikana minulla oli mahdollisuus osallistua Mikkelin kiertoajeluun ja siihen liittyvään päivälliseen Kenkäveron vanhassa pappilassa.

Minä tiesin ennestään Mikkelistä aika vähän, mutta kiertoajelun aikana ainakin kaupungin sotaisa historia tuli selväksi. Nuijasota, Porrassalmen taistelu ja Mannerheim toistuivat oppaan puheissa toisiaan seuraten. Mikkelin seudulla on ilmeisesti ollut asutusta jo kivikaudelta lähtien ja sen asema valtakuntien rajaseuduilla on johtanut kahdenlaiseen kehitykseen. Ensinnäkin, seutu on täynnä kartanoita, joita Ruotsin kuningas aikoinaan upseereilleen lahjoitti rajaseudun läsnäoloaan vahvistaakseen. Tertin kartano, Anttolan kartano, Kyyhkylän kartano ja monet muut tuottavat nykyään majoitus- tai kuntoutuspalveluja tai lähiruokaherkkuja - tarinoilla höystettyinä tietenkin. Kyyhkylän kartanosta kuulemma löytyy modernista kehityksestä innostunut aavekin, joka on siirtynyt käyttämään hissiä portaiden sijasta.

Toiseksi, sotilaallinen läsnäolo tulee esille niin kaupungin arkkitehtuurissa entisöityine kasarmialueineen kuin vähän kaikissa historiaan viittaavissa nähtävyyksissä. Kaupungista löytyy Päämajamuseo sen muistoksi, että Mannerheim johti sieltä Suomen armeijan sotatoimia. Viestikeskus Lokki on edelleen paikoillaan kallioon hakattuna. Porrassalmen taistelun (1789 Kustaan sodassa) muistoksi järjestetään taistelunäytöksiä ja jopa Kenkäveron pappilaan liittyy karmiva muisto Nuijasodasta. Silloin huovit kylmäverisesti teurastivat pappilan pihalle rakennuksen suojista ulos antautuneet talonpojat.


Hienosti entistetty Kenkäveron pappilan rakennus on nykyään tunnelmallinen paikka viettää iltaa ja nauttia lähiruokaherkkuja. Mikkelin ympäristöstä löytyykin monia tuottajia, joiden tuotteista meille oli koottu herkullinen noutopöytä. Eikä pöytä olisi ollut mitään ilman ainakin yhtä historiallista tarinaa. Siitä vastasi alkumaljaksi nauttimamme hiilihapotettu marjaviini Ollinmäen Ruhtinatar.

Venäjältä vallankumouksen myötä Mikkeliin päätyneen ruhtinatar Demidovan tarina vastaa useampaakin historiallista romaania. Määrättömät rikkaudet ja tsaarinajan luksus vaihtuivat vähitellen ryysyihin ja lehmään pihamökissä, mutta arvonsa mukaisesti ruhtinatar kuitenkin kävi myös syömässä Mikkelin klubilla Mannerheimin kanssa. Itse asiassa ainoana klubille sisään sallittuna naisena tähän päivään saakka. Mekin pääsimme tutustumaan Mikkelin klubin ravintolasaliin, mutta vain klubin yksityistilojen ovelle saakka. Siihen tyssäsi. Se olikin mielenkiintoinen ilta - toisen tarinan arvoinen.



Kenkäveron noutopöydästä löytyi mahtavia herkkuja. Erityisesti mieleeni jäivät Heinäsen ruohosipulimuikut sekä Kenkäveron omassa leivintuvassa valmistetut leivät. Myös Roinilan tilan karitsa pitkään kypsytettynä oli ihanaa. 

Sydämeni vei kuitenkin lopullisesti savolainen mustikkarättänä. Kahvikupista hienostuneesti vaniljakastikkeen kera tarjottu mustikkaherkku jäi mieleen tämän reissun herkullisimpana makumuistona. 


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kakkua, kaalisalaattia ja pääsiäisen jälkivaikutukset

Poikien koristelema kakku - karkkeja, totta kai

Pääsiäinen on meillä perinteisesti melkein jouluakin herkumpi juhla. Tämä johtuu sen ajoituksesta. Lähisuvussa osuvat 5 synttärit kuukauden sisään suurin piirtein pääsiäisen aikoihin - kyllä, luitte oikein. Viidet synttärit ja kakkuja suurin piirtein samaa tahtia.

Nytkin pääsiäisenä syötiin ensin yhden pienen tyttösen ihanaa vaaleanpunaista ponikakkua. Sitten meidän mummimme päätti, että ainakin yksi kakku pitää saada vielä "omien" synttärisankarien kunniaksi (meitä on neljä). Viis siitä, että kaikilla oli jo vatsat täynnä kakkua. Loput kermaherkusta voidaan sitten pakata meille mukaan, kun "kyllä pojat syövät". Paitsi, että eivät muuten syö. Kermakakkuja nuo tuntuvat syövän korkeintaan kerran viikossa. Arvatkaapa kuka sen kakun sitten syö, kun mitään ei tietenkään saa laittaa hukkaan? Niin, ja ne lusikkaleivät...



Onneksi sitten voi syödä iltaruoaksi muuten jotain kevyempää. Itämainen kanasalaatti pelastaa aina. Se on alunperin bongattu Nigella Bites -kirjasta, vaikken kyllä ole ihan varma nykyisen muodon samanlaisuudesta. Hyvää se on aina. Vaikka tällä kertaa yrttejä oli vain muutama ruppainen mintunlehti tarjolla, oli vaikutus silti ihanan piristävä. Toki yrttejä useimmiten lisätään joukkoon muutaman kourallisen muutaman lehden sijasta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan salaattiin sekoitetaan kaaliraastetta ja porkkanaraastetta, molempia saman verran. Sekaan lisätään kanaliemessä kypsennettyä kanafilettä, mahdollisimman paljon minttua ja korianteria sekä paahdettuja maapähkinöitä. Varsinainen salaisuus tosin on kastikkeessa : 2rkl ruokosokeria, 2rkl lime- tai sitruunamehua, 2rkl kalakastiketta, 4 rkl mietoa ruokaöljyä, 1 iso valkosipulinkynsi raastettuna, puolikas chili pilkottuna.

Nam! Melkein en edes olisi kakkua ottanut, melkein...

Jaa, että mikä se pääsiäisen jälkivaikutus on? No, tuossa juuri kuuntelin puoli tuntia huomenna 4v täyttävän kuopuksen huutoa : "Tahtoo, Kinderii, tahtoo...!!!" Äiti oli sitä mieltä, että ensin piti syödä ruokaa. Äiti voitti - tällä kertaa.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ruokalistamuutoksia II - Uusia tuttavuuksia

Kauppojen valikoimat ovat kasvisten osalta viime vuosina monipuolistuneet hurjasti. Samalla lehdet ja netti ovat pullollaan toinen toistaan ihanampia reseptejä ja ohjeita. Enää ei ole vaikea oppia, mitä tehdä vieraan näköisestä mötikästä, joka vilkuttelee marketin hevi-tiskillä. Emme varmastikaan ole ainoita, joiden ruokapöydässä on kasvisvalikoima monipuolistunut ja muutama uusi vakiovieras löytynyt kokeilujen kautta. 

Tänään siis ruokalistamuutoksissa 
1) Muutakin kuin pastaa ja perunaa
2) Uusia tuttavuuksia
3) Jotain ekologisuudesta ja eläintensuojelusta

Monia muitakin herkullisia uusia tuttavuuksia on viime vuosina pöydässämme näkynyt, mutta nämä näyttävät tulleen jäädäkseen. 

Paksoi 


Paksoi on omiaan pannulla nopeasti kypsennettynä. Se on kaalinsukuinen, mutta kelpaa tällaiselle kypsennettyä kaalia kammoavalle oikein hyvin. 

Ensimmäinen kosketukseni kyseiseen kasvikseen tapahtui yli kymmenen vuotta sitten Singaporessa. Se oli yksinkertaisesti kypsennetty ja maustettu osterikastikkeella. Nyt kun herkun löytää Prisman hyllyltä, on peruskäyttö edelleen ihan sama. Pannulle ja päälle osterikastiketta tai sitten Hoisin-kastiketta. Hyvää sekin. 


Munakoiso (ja kesäkurpitsat) 

Minä aina kuvittelin, että munakoiso on kitkerää ja pahan makuista. Joko olin saanut huonosti valmistettuja munakoisoruokia tai sitten jalostus on tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana tehtävänsä. Nyt en saa munakoisosta tarpeekseni ja sitä on meillä pöydässä viikottain eri muodoissa, 

Munakoisosta saa vaikka hyvän pohjan leivättömään voileipäkakkuun


Munakoiso taipuu myös itämaiseksi herkuksi 


tai lämpimäksi salaatiksi 


Lisäksi on munakoisosta tehty jugurttitahna herkkua monen lisukkeena ja sitruunaisella vuohenjuustolla täytetyt rullat vievät kielen mennessään. 

Kesäkurpitsan puolestaan olemme kyllä tunteneet aina, mutta senkin käyttö on monipuolistunut ratatouillesta muihinkin herkkuisin. Yksinkertaisimmillaan kesäkurpitsa on kesän paras lounas ihan vain leivitettynä pannulla paistettuna ja tsatsikilla höystettynä. 


Lehtikaali 

Lehtikaali taitaa olla meidän keittiömme uusin tulokas paksoin lisäksi. Se on meistä parhaimmillaan nopeasti pannulla käytettynä. Paistetaan ihan vain sen verran, että kuumenee.Herkkua niin pastan seassa, valkosipulilla höystettyjen sienien kera tai chorizomakkaroiden kaverina. Toiset vannovat lehtikaalisipsien nimeen, mutta meiltä se ohje on vielä kokeilematta. 

Monia muitakin uusia tuttavuuksia olisi varmasti tarjolla, Vinkatkaapa eli 

mitä muita uudempia aineksia teillä muilla on käytössä ja mitä niistä teette? 

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Laventelimokkatiikerit




Sisko puhui puhelimessa tiikerikakusta. Oli leiponut sellaisen, mutta kaukana täältä. Arvannette seurauksen? Tosin minä en tietenkään voinut tehdä ihan tavallista, vaan piti kokeilla. Keittiöstä löytyi vielä kuivattua laventelia...

Kaapissa oli myös Prismasta löytämiäni pienia pahvisia kakkuvuokia, joita teki mieli testata. Niistä tulikin suloisia pieniä kakkusia.

Laventeli maistui varsin vienona eli sitä voisi halutessaan laittaa vielä enemmän maitoseokseen. Toki makua saa lisää myös kukkia koristeeksi ripottelemalla.



Laventelimokkatiikerit

150g voita
1rkl kuivattuja laventelinkukkia
kuivattua vaniljaa raastettuna
2dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2,5dl sokeria
3,5dl jauhoja
1tl leivinjauhetta

1rkl kaakaojauhetta
1tl instant espressojauhetta

Sulata voi kattilassa. Ripottele joukkoon laventelinkukat ja vanilja. Lisää kerma ja kiehauta. Anna jäähtyä. Siivilöi.

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoja ja voi-kermaseosta vuorotellen munavaahtoon ja sekoita nopesti taikinaksi.

Jaa taikina kahteen kulhoon ja sekoita toiseen kahvi ja kaakao.

Kaada vuoat 2/3 täyteen puoliksi vaaleaa ja tummaa taikinaa. Kiepauta pari kertaa lusikalla sekaisin kuvioiksi.

Kypsennä uunissa 15-20min. Anna jäähtyä.


Kuorrutus

50g huoneenlämpöistä voita
300g tomusokeria
125g tuorejuustoa (Philadelphia)

Hiero voi ja sokeri yhteen ja vatkaa sitten hetken aikaa koneella juusto sekaan. Kuorrutteen tulee olla pehmeän ja kuohkean oloista.

Pursota kakkusten päälle ja koristele haluamasi teeman mukaan.


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Se päivä vuodesta


Tänään on se päivä vuodesta. Tässä kuvia siitä, miten isäntä päivään suhtautui - tosin jo viikonloppuna, mutta tänään ei olisi ehtinytkään. Maalaa tuolla nimittäin seinää parhallaan... tai siis sitä pohjaa, jota maalata. Huusholli on ylösalaisin, kuopus iski seinään jo kertaalleen kädenjälkensä ja seinän jäljen käteensä... ihan kiva muistella rauhallista lauantaita ja shamppanjansekaista herkuttelua.

Lauantaina isäntä piilotteli koko päivän purkkeja ja purnukoita jääkaapissa ja jääkaapin vieressä. Ajoittain minulla oli porttikielto keittiöön. Sitten illansuussa sinne piiloutuivat myös pojat. Tosin heillä oli ihan oma agendansa. Isä oli antanut vaihtoehdoiksi itse kokatun nakkipastan tai meidän kanssamme samat annokset. Nakkipasta voitti kuulemma yksimielisen äänestyksen... Eivät ymmärrä vissiin vielä hyvän päälle.




Minä istuin pöydän ääressä ja eteeni kannettiin herkku toisensa perään:


Appelsiini-avokadosalaattia chilikatkoilla 

Lohi-ceviche hedelmäsalsapedillä

Karitsan ulkofile, sienisalaatti ja uuniperunat 

Vuohentuorejuustoa ja viikunahilloa 

Juomana Champagne rosé (tarkemmat tiedot kuvassa) 



Hedelmäsalsa ja lohiceviche

Koko menu oli herkullinen, mutta tämä resepti oli kuitenkin suosikkini. Kerrankin ceviche ei ollut liian sitruunaista, vaan sellaista ihanan pehmeää. Hedelmien raikkaus ja yrttien voimakkaat sävyt sopivat sekaan täydellisesti. Tätä tehdään varmastikin uudelleen.

Salsaan oli kuulemma sekoitettu ananaspaloja, korianteria, minttua, porkkanapaloja, paprikapaloja, mangopaloja, kurkkukuutioita, hitunen suolaa ja oliiviöljyä. Sitten sen annettiin maustua kylmässä jonkin aikaa ja aseteltiin renkaan sisälle lautaselle.

Cevichehän tarkoittaa sitruunalla kypsennettyä kalaohjetta. Tällä kertaa se tehtiin pienistä lohikuutioista, joihin oli sekoitettu sitruunamehua ja pieni ripaus suolaa vajaat puoli tuntia ennen kuin syötiin. Korianterinlehtiä, minttua ja sitruunankuorta oli lohikuutioihin sekoitettu jo tunteja aikaisemmin ja koko komeus laitettu odottamaan jääkaappiin.


Kakkua ei tullut edes kaivanneeksi. Sitä voidaan tehdä sitten seuraavien synttärien yhteyteen, niihin kun ei ole enää ollenkaan pitkä aika ja silloin taitaa sankarikin olla synttäriajatuksesta äitiä innostuneempi.

Näiden herkkujen voimalla jo jaksaa paljon. Jopa isännän ja poikien yhteisen innostuksen maalausurakkaan. Minä innostunen eniten siinä kohtaa, kun homma on valmis ja pääsen ihastelemaan lopputulosta. :-)