perjantai 9. lokakuuta 2015

Murhaava illallinen = herkullista ruokaa ja teatteria

Gurmee Teatteri : Murhaava illallinen

Herkullinen menu ja dekkari näytelmämuodossa. Eihän sellaista voi jättää väliin. Ensin tosin meinasin. Kalenteri näytti niin täydeltä, mutta sitten kutsu tuli toiseen kertaan enkä kertakaikkiaan osannut vastustaa. Eikä muuten kaduta yhtään.

Murhaava illallinen on kokemus, jota voi hyvällä omallatunnolla suositella kaikille dekkarien ja teatterin ystäville... niin, ja herkullisesta ruoasta pitäville. Kun keittiömestarina on Matti Jämsen, ei menun laatu yllätä. Lisätään seokseen viihdyttävää teatteria ja mukavaa seuraa ja lopputuloksena on todellinen elämys. Ensi-ilta oli eilen (8.10)
Näin lokakuussa on näytöksiä jäljellä enää lauantai-iltana, mutta ei hätää. Marraskuussa on mahdollisuuksia päästä vieraaksi Murhaavalle illalliselle uudelleen.

Mutta se ateria... Puhtaita makuja ja kauniita annoksia. Onneksi näytelmä oli suunniteltu siten, että aikaa jäi myös ruoasta nauttimiseen (ja siitä puhumiseen).


Ensimmäinen näytös: 
Lohi & Savu 
eli kylmäsavustettua lohta, osteria ja pähkinävoita

Kevyesti pikkelöidyt kukkakaali ja kurkku piristivät muuten pehmeän ja täyteläisen makuista herkkua. Kylmäsavulohi ja sen mousse täydensivät kauniisti osterivaahtoa.

Tämä alkuruoka sai malttamattomana odottamaan jatkoa niin menun kuin näytelmän osalta.




Toinen näytös: Possu ja selleri 
eli ylikypsään possunkylkeä, persilja-selleripyreetä ja pitkään haudutettua selleriä

Maanläheiset maut soivat selkeinä toisiaan tukien, mutta toisistaan erottuen.

Possu on trendikästä niin ravintoloissa kuin kotikeittiössä. Varsinkin pitkään haudutettuna se kirjaimellisesti sulaa suussa.

Selleri kadottaa lempeästi kypsennettynä kitkerän teränsä ja pyöristyy täyteläiseksi herkuksi.

Kyllä tämän voimin jaksoi seurata epäiltyjen kuulusteluja ja itsekin pohtia mahdollisen murhaajan henkilöllisyyttä. Vaan enpä keksinyt... ainakaan ihan heti...



Kolmas näytös: Puolukka & Omena
eli Uuniomenamoussea, vaniljajäätelöä ja puolukkavaahtoa

Kaunista ja herkullista.

Samalla kun jännitys tiivistyi maistuivat suussa kirpakka puolukka, makea omena sekä ihanan virkistävä jäätelö. Samalla tavoin voi näytelmässäkin eri vivahteiden sekoittuvan lopussa kitkerästä suloisen katkeraan... ihan niin kuin oikeassa dekkarissa tuleekin.

Kahvin kera tuntui, että tätä olisi voinut syödä toisenkin annoksen...

Niin päättyi ateria, näytelmä ja mielenkiintoinen elämys Gurmee Teatterin (ja Matti Jämsenin) vieraana. Bloggaaja kiittää kutsusta ja suosittaa ehdottomasti muitakin nauttimaan Murhaavasta illallisesta.

"Toisella puolella" jo kuvailinkin, että lavalle esiintymään päätyivät muutkin kuin varsinaiset näyttelijät... kuten kuvastakin näkyy.

.

6 kommenttia:

  1. Minäkin sain kutsun tuonne, muttei taaskaan ollut mahdollista singahtaa keskellä työviikkoa Helsinkiin, olisipa ollut mukava päästä, olisin tavannut sinutkin samalla! Vai kuinka paljon teitä vieraita oli siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei taaskaan törmätty. Täytyy kyllä jossain kohtaa varmaan oikein tarkoituksella järjestää... :-) Ymmärrän hyvin, että keskellä viikkoa on hankalaa. Minäkin mietin kahteen kertaan, ennen kuin päätin osallistua, vaikka matka kesti toimistolta vain 10min ratikalla...

      140 henkeä mahtuu saliin, mutten tiedä, paljonko mahtoi olla bloggaajia. Ainakin muutamassa pöydässä näkyi tuttuja kasvoja..

      Poista
    2. Nyt on tullut tosi paljon kaikkia kivoja kutsuja, muttei oikein mihinkään ole mahdollisuuksia. Täällä Jyväskylässä ei tapahdu tässä mielessä mitään :(

      Niinpä pitää, kun minä kumminkin sitten aika-ajoin käyn siellä päin, olisi oikein kiva tavata!

      Poista
    3. Kerro ihmeessä, kun seuraavan kerran olet täällä päin ja aikataulusta löytyy "kaffenmentävä" rako :-)

      Poista
  2. Samoin mulle tuli kutsu mutten tietenkää voinut tulla,olisi kyllä tehnyt mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kiva. Toivottavasti jotain kivaa osuu sitten seuraavaan Suomen reissuusi :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!