sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Talvinen Brita - kakkuhaaste 6/52


Moni kakku päältä kaunis...

No, ei tämä nyt niin kamalan kauniskaan ole, mutta silkoinen sisus osui valitettavasti vähän turhan lähelle tällä kertaa. Harmittaa. Syynä nimittäin on ihan oma erehdykseni. Meillä ei ollutkaan mantelilastuja, joten pistin päälle kookosta. JA otin kookoksen väärästä pussista. Siitä, joka minun oli vanhana pitänyt heittää menemään jo kauan sitten. Pahus vieköön.

Kookos ei siis maistu hyvältä ja sitä on kuitenkin suhteellisen paljon. Muuten kyllä kaikki on herkullisen makuista ja miksei olisi? Pehmeä kakkupohja marenkikuorrutuksella (joka sekin kyllä meni jännästi littiin, ei minulle ihan noin ole käynyt kovinkaan usein).

Väliin vatkasin Vispiä mansikkatomusokerin kanssa ja sekoitin vielä rahkaa joukkoon. Se maistuu kaikille. Kirpeänmakeaksi lisäksi rapaperimansikkahilloa ja päälle vielä pakkaskuivattuja mansikoita. Hyväähän tuon pitäisi olla, mutta... ne kookokset.

No, ainakin opimme jotain. "Heitä aina vanhat pois! Kaikesta ei saa enää hyvää."

Kirjan ohjeessa ei siis ollut mitään vikaa ja pitänee tehdä toistekin, että saadaan hyvä makumuisto päällimmäiseksi.


4 kommenttia:

  1. Herkullinen. En ole kookoksen ystävä, mutta olen löytänyt välipalaani luomukookoslastut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään yleensä kookoksesta joka muodossa, mutta tässä ei nyt oikein iskenyt...

      Poista
  2. Minä pidän kookoksesta ,joten varmaan tykkäisin tosi paljon tuosta Britastasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yleensä tykkään kookoksesta paljon!

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!