perjantai 30. joulukuuta 2016

Vielä hetki lomalla eli joulu Nizzassa


Eilen palasimme mustaan (kyllä, kirjaimellisesti) Suomeen, mutta muisto auringosta kantoi ainakin tämän päivän. Ensimmäinen loman jälkeinen työpäiväkään ei tuntunut yhtään pahalta, eikä hymy hävinnyt minnekään. Onhan sentään perjantai.

Nizza jäi mieleen kaupunkina, jonne varmasti palaamme joskus. Vaikka se ei varsinaisesti pieni kai olekaan, oli siellä leppoisa tunnelma. Kesän kauhunhetket eivät tuntuneet suuremmin painavan ja niin sen kuuluu ollakin. Elämä jatkuu, eikä terroristeille anneta periksi. Kukkia näkyi tapahtumapaikalla eli emmehän unohda, mutta mitään ei muuteta.

 Joulu toi katukuvaan tietysti omat lisänsä. Mekin kävimme joulumarkkinoilla sekä tietysti pyörähtämässä suuressa maailmanpyörässä. Sieltä olikin mahtavat maisemat.


Jouluruokia oli talo täynnä sen verran, että emme käyneet ulkona syömässä kuin tasan kerran viimeisenä päivänä lounaalla, Brasserie oopperan vieressä osoittautui varsin perinteiseksi paikaksi. Harmillisesti nälkä oli niin kova, ettei tullut kuvattua sen paremmin paikkaa kuin ruokaakaan. Todettakoon siis, että pizzat olivat varsin hyviä ja hampurilainen bistrotapaan minulle sopiva eli pohja ja kansi erikseen.

Puistossa tuli kierreltyä huvipuiston lisäksi muutenkin. Ihan keskustassa oli mahtavan isot leikkialueet, joilla kuopuksen myötä viihdyttiin suhteellisen kauan. Isommat vähän jo valittivat, mutta rannasta tykkäsivät hekin - eikä ihme. Oli se aika tunnelmallinen paikka.

Itse pidin ehkä eniten torin seudusta. Ensimmäisellä kierroksella se oli kirpputorina, toisella taas paikalla olivat paikalliset kauppiaat erinäisine tuore- ja turistituotteineen. Laventelisaippuoita oli siis ihan pakko ostaa ja männynpihkakarkkeja isännälle.


Arvaatteko, mitä muuten ostin itselleni tuliaisiksi niiden saippuoiden lisäksi? Annan vinkin.
Se kiiltää, se sopii uudenvuodenpöytään ja liittyy ruoanlaittoon... (Vastaus löytyy ihan lopusta)


Mutta sitä ennen toivotan vielä kaikille mukavaa juhlaviikonloppua, jota meilläkin nyt ryhdytään kohta valmistelemaan ja viettämään.

Niin, ja tietysti myös...


SUPERHYVÄÄ UUTTA VUOTTA



Ja se vastaus tuliaiskysymykseen.... 


Kullanväristä sinappia ja pippuria uudenvuodenpöytään

Jouluherkuista voi lukea täältä ja muita reissutunnelmia täältä  



8 kommenttia:

  1. Tuota sinappia löytyy meiltäkin sekä pippurin sijaan kultaista merisuolaa. Turhuutta totta kai, mutta vitsikästä omalla tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minustakin nuo ovat aika hauskat tuotteet. Suolaakin kaupassa oli, mutta tällä kertaa otin pippurin :-) Saa nähdä kuinka kimaltaa ruoassa. Salaatinkastike eilen ei kyllä ollut kovinkaan kultainen huolimatta sinapista ja pippurista, mutta ehkä vika on vähän valossakin.

      Poista
  2. Nizza on mukava kaupunki, piipahdin pari vuotta sitten ja sitä ennen 90-luvun alussa. Kultasuolaa oli Tertin kartanon joulupuodissa, taisi olla jotain pippuriakin, ranskalaisia tuotteita. Kullalle kultaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekö kyseessä samat tuotteet? Voi hyvin olla :-)
      Nizza vaikutti mukavalta kaupungilta. Sinne täytyy palata vielä.

      Poista
  3. Nizzaan on kyllä pakko päästä. Asap.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana kaupunki! Ja meitä kelikin suosi koko viikon. :-)

      Poista
    2. Hannele mennään yhdessä! Erityisesti noiden kultaisten pippureiden takia!

      Poista
    3. Ja oli siellä kultaista suolaakin :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!