keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Synttärisankarin toiveiden mutakakku


Esikoinen täyttää neljätoista. Katsoessani jo perheen pisimmäksi venähtänyttä teiniä, tulevat mieleeni kaikki mahdolliset kliseet lasten kasvamisen nopeudesta. Vastahan tuo oli sellainen pieni nyytti, äidin kainaloinen ja nyt en ylety oikein edes halaamaan. Nyyh...

Mutta ei minun pitänyt täällä ruveta ajan kulumista itkemään vaan riemuita viimeinkin onnistuneesta mutakakun kypsennyksestä. Tähän saakka olen nimittäin saanut pauhua joka kerran liian kypsästä kakusta. Nyt tein sitten varman päälle ja otin kakun jo vartin kuluttua ulos ja samantien myös pois vuoasta. Lopputuloksena oli juuri sopivan mutainen kakku, joka katosi sellaista tahtia, että alkoi jo hirvittämään poikien vatsan hyinvoinnin puolesta. Tuhaan kai huolehdin. Eivätkös teinimahat yleensä kestä aika hyvin makeaa?

Kehuja sai myös viime hetken ajatus laittaa valkosuklaapaloja paahtumaan viimeisiksi 5 minuutiksi. Säväytti kuulemma mukavasti.

Suklainen mutakakku 

Laita ensimmäiseksi uuni lämpiämään 200 asteeseen ja vuoraa irtopohjavuoan pohja (halkaisija 26cm) leivinpaperilla, reunat voidellaan.

200g tummaa suklaata (Valrhona Manjari)
200g voita

Sulatetaan yhteen ja annetaan jäähtyä suurin piirtein kädenlämpöiseksi

4 kananmunaa
2dl sokeria

Vatkataan tuhdiksi vaahdoksi, johon sitten varovasti sekoitetaan voi-suklaaseos.

2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Sekoitetaan ja sihdataan taikinakulhoon. Nostellaan tasaisesti taikina sekaisin ja kaadetaan kakkuvuokaan.

Paistetaan kakkua 10min uunissa ja ripotellaan sitten nopeasti päälle valkosuklaahippuja. Laitetaan takaisin uuniin 5-6minuutiksi.

Nostetaan kakku uunista. Odotetaan pari minuuttia ja otetaan pois vuoasta.

Vatkataan Vispi-vaahtoa tai kermavaahtoa, joka maustetaan runsaalla vaniljalla.

Kolme teiniä, yksi  5v ja äiti... Tämä jäi.

6 kommenttia:

  1. Onnittelut esikoiselle:) ja mutakakku on aina niin hyvää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - välitin ja kiitos takaisin :-)
      Mutakakku on vähän liiankin hyvää. Erityisesti sillain vähän lämpimänä vielä...

      Poista
  2. Nam, mutakakku menee aina kerralla ja jopa onnistuu aina, koko perheen herkku <3

    VastaaPoista

Ilahdun aina kommenteista!