tiistai 20. joulukuuta 2016

Poro pivossa


Poro pivossa tai ainakin melkein. Tuollainen perusrieska kun on nopsaan vähän kuivaa ja halkeilevaa, niin varmemmin päätyi herkku suuhun haarukalla.

Oli kyllä oikein suomalaistakin suomalaisempi ilta-ateria, vaikka sipulista vähän valkoista balsamicoa löytyikin. Rieskaa, poroa, puolukkaa, kaalia, porkkanaa, sipulia - kuulostaako tutulta? Tarjoilutapa taitaa olla tuontitavaraa tuolta Etelä-Amerikan suunnalta ja toiminee tämä ihan tortillalettujenkin kanssa.

Jouluviikon kiireissä sitä arvostaa myöskin nopeaa ruoanlaittoa. Kun porkkanan vetäisee nopsaan raasteeksi, sipulin pilkkoo ja lihan paistaa, on iltaruoka valmiina yhdessä hujauksessa - ainakin nopeammin kuin lopputuloksesta nauttivat ehkä olettaisivat.

Jos haluaa, voi tähän tietysti tehdä jotain kastiketta. Minusta tuorejuusto rieskan päälle levitettynä riitti mainiosti puolukkahillon kera kääröä kostuttamaan. Esikoinen korvasi Philadelphian vuohenjuustolla, niin saatiin vähän ranskalaistakin twistiä - kuinkas muuten.

Lisää kuvateksti
 Poroiset rieskat 

valmiita ohuita rieskoja

poron sisäpaistia leikattuna suikaleiksi
porkkanaa
kaalia
punasipulia (suolaa, pippuria, vaaleaa balsamicoa)

puolukkahillo ( 1kg puolukkaa, 1 paketti hillo/marmeladisokeria - siis se pieni pahvinen paketti - keitettynä siitä löytyvän ohjeen mukaan)

Eikä tämän tekeminen sitten kovin paljon työtä vaadi.

Kuori ja raasta porkkanoita haluamasi määrä.
Siivuta kaalia suikaleiksi.
Leikkaa sipuli suokaleiksi ja laita purkkiin suolan, pippurin ja etikan kanssa. Parhaimmillaan tämä on, jos ehtii maustumaan vähintään puoli tuntia, mutta kelpaa kyllä lyhyemmälläkin marinointiajalla (samoin kuin loput sitten seuraavana päivänä).

Paista lihasuikaleet pannulla oliiviöljyn ja voin sekoituksessa. Anna pinnan ruskistua kunnolla, mutta älä päästä liikaa kuivumaan.

Lämmitä rieskoja hetki uunissa (tai mikrossa, jossa kosteus varmaan säilyy paremmin).

Nosta kaikki pöytään ja anna kunkin ruokailijan rakentaa haluamansa rieska. Riskiä rakastavat voivat kääriä rieskan ja syödä tortillaan tapaan, mutta onnistuu kyllä veitsellä ja haarukallakin.



4 kommenttia:

  1. tarkoitatko siis hillo-marmeladisokeria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä, juuri sitä. Mistä lie tuo hyytelö tuonne ilmestynyt.
      Kiitos! Korjaan heti.

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!