keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Ruskea, ruskeampi, herkullinen... ja uusi tuttavuus Panko

No oli siellä vähän sentään vihreitä herneitä. Muuten mentiin aika maanläheisillä sävyillä. Tylsää ehkä, mutta ihan hurjan hyvää. Menossa on pyhien jälkeinen kaappityhjennys, jollette vielä ole arvanneet.

Tässä varsinaisia tähteitä edustivat pääsiäisestä jääneestä kypsästä karitsankareesta leikatut "tikkarit" ja niihin liittyy myös uusi tuttavuus.

Löysin nimittäin lähimarketista panko-korppujauhoja. Nämä japanilaiset korppujauhot ovat vilahdelleet reseptissä jos toisessakin vuosien varrella ja niitä on kehuttu rapsakan pinnan luojiksi. Näin yhden kokeilun perusteella voin todeta jutut tosiksi. Panko-korppujauhot ovat paljon karkeampia kuin kotimaiset vastineensa ja samalla myös jotenkin sellaisia kevyitä ja höytyväisiä. Karitsatikkarien pinta tuli öljyssä paistettuna todella maukkaaksi. Pitää vain muistaa laittaa tarpeeksi öljyä sillä paahtamalla ei tuosta tule mitään. (Tulipa sekin todettua, kun tekee vauhdilla ja miettimättä).

Noin muuten mentiin vanhoilla tutuilla. Jääkaapissa vuoroaan jo jonkin aikaa odottanut munakoiso päätyi kastikkeeksi vanhalla suosikkireseptillä, mutta paloittelun sijasta vedin puolikkaiden sisustan lusikalla pannulle.

Tokyokanista pakkaseen vuoroaan odottamaan hankitut tofutaskut taas saivat riisitäytteen ja katosivat pöydästä parempiin suihin. Sitä ainoaa väripilkkua edustivat herneet punasipulin kera pannussa kypsennettyinä. Riisi on tavallista marketista ostettua sushiriisiä.


maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen päätös eli kaappijambalaya


Huomenna alkaa arki eikä tänään tehnyt enää mieli pyhäruokaa. Ei myöskään tehnyt mieli miettiä liian pitkään tai tehdä elämää monimutkaiseksi keittiössä. Kahden pannun kaappijambalayalla siis selvittiin.

Mitä on jambalaya? Wikipedian mukaan kyseessä on riisin, merenelävien ja lihan sekoitus Cajun-mausteilla, Lousianasta kun ollaan tulossa. Kyseisestä herkusta lienee ainakin yhtä monta versiota kuin paellasta, jonka jonkinlainn sukulainen kai on kyseessä. Kaappijambalaya puolestaan on ostokset minimoiden ja kaappeja tyhjentäen tehty versio.

Tällä kertaa ostin chorizokiemuran ja vain sen. Loput ainekset löytyivät joko kuivakaapista tai pakkasen puolelta.


Kaappijambalaya 
(6-8 syöjää) 

1 keltasipuli (iso)
2 punasipulia (pientä)
hyppysellinen suolaa
2 porkkanaa
2 valkosipulinkynttä
1tl savupaprikaa (dulce)
1/4tl cayenne-pippuria
1/4tl kanelia
1/2tl jeeraa
timjamia
pippuria myllystä

500g punaista riisiä

1 kasvisliemifondikuutio
1prk tomaattimurskaa
vettä

1/3 chorizo-lenkkiä hienonnettuna
4 possun ulkofilepihviä paloina

1pss pakasteherneitä
1prk (pieni) maissia
muutama kourallinen katkarapuja

nipullinen persiljaa (silppua varret ja lehdet erikseen)

Laita herneet ja katkaravut sulamaan ja valuta maissi.

Leikkaa yksi iso keltasipuli ja kaksi pientä punasipulia siivuiksi. Kuullota niitä öljyssä pannulla suolalla höystettynä.
Leikkaa kaksi porkkanaa kuutioiksi ja pilko 2 valkosipulinkynttä. Sekoita ne kuullotettuun sipuliin.Lisää vielä mausteet, timjami sekä silputut persiljanvarret ja sekoittele hetki.

Kaada joukkoon riisi ja sekoita. Lisää kasvisliemifondi ja tomaattimurska sekä vettä niin, että riisi peittyy hyvin. Sekoita ja jätä poreilemaan hiljalleen puoleksi tunniksi. Anna lopuksi vielä seistä 10min kannen alla.

Kuullota chorizoa kylmältä pannulta lähtien. Kun siitä on lähtenyt mausteista rasvaa pannulle, ruskista siinä possupalat kunnolla. Kaada lopuksi joukkoon herneet, maissi ja katkaravut ja kuumenna.

Sekoita viimeiseksi kaikki ainekset keskenään. ripottelen persiljanlehtisilppua päälle ja tarjoile heti.

Chorizon vahvuudesta ja määrästä riippuu, miten vahvan makuinen seoksesta tulee, Voit myös raikastaa tiputtamalla lautasella jugurttia päälle kastikkeeksi.

Tästä riitti meillä lounaaksi vielä huomiselle työpäivällekin. Siitä se arki sitten taas alkaa. Mukavaa työviikkoa kaikille!

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Supersmoothiet - mangosta mustikkaan


Viime lauantaina nelkytplusblogilaiset pääsivät Hellapoliisin tiloihin ihastelemaan sekä herkkuja että ihan uutukaista smoothiekirjaa kirjoittajineen. Eikä tiloissakaan ollut mitään vikaa. Ihanasti pinkeillä ripauksilla väritetyt tilat käsittivät niin oleskelutiloja kuin upeat keittiöt. Erityisesti pinkki biljardipöytä jäi mieleen houkuttelevana yksityiskohtana, (Kannattaa pitää mielessä juhlia tai yritysiltoja järjestäessä. Tiloja nimittäin saa myös vuokrata.)

Maiju ja Kati olivat taikoneet meille ihanat herkut maisteltaviksi. Kookoslaksaa, salaattia ja mahtavia tahnoja maissikakkujen tai kaurasiemennäkkärin päälle laiteltavaksi. Erilaiset ruokarajoitukset oli otettu huolella huomioon - gluteenitonta tai "muuta"-tonta oli tarjolla niitä tarvitseville. 



Kaikki herkut olivat mahtavia (ne marja-marenkimuffinssit - nam!), mutta erityisesti mieleeni jäi vihersmoothie. Olen joskus maistanut vihreää smoothieta, joka toi mieleen lähinnä epäonnistuneen kaalikeiton (huom! En voi sietää edes hyvin tehtyä kaalikeittoa). Sen jälkeen olenkin parhaani mukaan vältellyt kaikkea vihertävää ja nestemäistä. Maijun ja Katin loihtimalla vihersmoothiella kammoni parani kertaheitolla ja kokeilin tätä Citynaisen tehosmoothieta jopa kotonakin. Ohje nimittäin löytyy kirjasta.

Kiitos siis  vielä kerran aivan mahtavan hauskasta iltapäivästä ja kaikista ihanista herkuista! 




Niin, Supersmoothiet mangosta mustikkaan. Kuulimme mielenkiintoisia juttuja kirjan syntyprosessista. Kuvista on osa kuvattu Indonesiassa ja osa mökillä Suomessa. Mehuja ja smoothieita on kokeiltu ja suunniteltu kahden taitavan tekijän toimesta. (Kirja-arviota pian lisää myös kirjablogin puolella)

Minuakin kirjan ohjeet houkuttivat. Lähdin liikkeelle helpommasta eli kookos-vaniljasmoothiesta - Vähän piti tietysti tuunata ja heitin sekaan vielä pakkasesta mustaherukoita. Menestyksestä innostuen sitten päätin kokeilla myös tuota vihersmoothieta. Siinä tuli todettua, että smoothieiden teko lienee vähän välineurheilua. Yleiskoneen blenderipurkki kun osoittautui ehkä hitusen heikoksi lehtikaalin pilkkomiseen. Koostumus jäi palaiseksi, mutta maku oli tosi hyvä.

Varsinainen ongelmani smoothieiden suhteen on kuitenkin se, että minun pitäisi opetella korvaamaan niillä muuta syömistä. Nyt ne tuppaavat vähän tulemaan kaiken muun lisäksi ja silloinhan energian määrä lisääntyy ihan liikaa. Pitänee vielä hiukan harjoitella niin herkkuyhdistelmiä kuin sopivia tarjoiluhetkiä ennen kuin lähden blenderiostoksille.

Tämän kirjan resepteillä pääseekin mukavasti alkuun. Kirja on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia juomia, jotka on myös testattu maukkaiksi ainesyhdistelmiksi. Kun onnistuu saamaan kirjan ohjeita seuraamalla vihersmoothienkin muutaman kerran maistumaan hyvältä, saanee uutta rohkeutta myös omiin kokeiluihin.

Kauniin vihreällä smoothiella saa pääsiäissunnuntainkin ihanasti alkuun, joten...

Ihanaa pääsiäistä kaikille! 




Tässä vielä se kookos-mustaherukkasmoothie, jonka ensimmäiseksi surrautin kirjan inspiroimana.

Kookos-mustaherukkasmoothie

Kookosmaitoa purkki
pari desiä pakastettuja mustaherukoita
pari banaania (palasina pakkasesta)
vaniljauutetta runsas 1tl

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna pakastettujen ainesten pehmetä hetken aikaa ja sitten ei kun surraten. Oli muuten ihan sikahyvää.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Nigella naftaliinista


Muistatteko Nigellan?

Sen englantilaisen keittiöjumalattaren, jonka sensuelleja kokkaussessioita televisiossa miehet seurasivat innokkaina naisten vähän naureskellessa hänen maneereilleen. Ei kai meistä kukaan sentään yöaikaan jääkaapille kulje aamutakissa ja meikattuna kameroiden surratessa?

Silti, Nigellan reseptit myös toimivat ja niitä oli tarjolla paljon. Minullakin on pitkä rivi hänen kirjojaan. Niistä on tullut tehtyä yhtä ja toista.

Sitten tuli pitkä tauko Nigella-reseptien käytössä. Lienevätkö syynä olleet hänestä kuuluneet huonot uutiset (avioeroa ja huumekoukkua), oliko hän jo ajastaan jäänyt eli ihan "passée" vai tuliko yksinkertaisesti niin paljon hyviä uusia keittokirjoja, että nuo vanhat unohtuivat alahyllylle?

En tiedä.

Yksi resepti kuitenkin jäi mieleen kummittelemaan Nigellan Kitchen-kirjasta eli kanaa 40 valkosipulinkynnen kanssa. Sitä minun piti kokeilla monta kertaa, mutta aina se jostain syystä jäi. Rakastan valkosipulia, joten tämähän on juuri minua varten.

No nyt löytyi kaapista ylimääräistä valkosipulia seurauksena nettiruokaostosten vikaklikkauksista,.
 Tästä tuli hyvää. Taidan selata tässä muutaman muunkin hänen keittokirjoistaan.



40 valkosipulinkynnen broileria 
(tai ainakin sinnepäin) 

Broilerin reisipaloja
muutama valkosipuli
kevätsipulia
loraus valkoviiniä
timjamia
suolaa ja pippuria

Ruskista broilerinpalat nahkapuolelta pannulla. Asettele valkosipulinkynsiä kuorineen laakean uunipataan pohjalle ja pistä broilerinpalat päälle. Käytä silputut kevätsipulinvarret ja timjami pannulla ja kaada uunipataan. Putsaa pannunpohja lorauksella valkoviiniä ja kaada sekin pataan. Laita kansi päälle.

Pistä pata tunniksi uuniin 175 asteeseen, kunnes broilerinpalat ovat kypsyneet ja valkosipulit hautuneet ihanan pehmeiksi.

Tarjoile seuraksi vaikka kurpitsarisottoa.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Makeaa mahan täydeltä


Aina ei jaksa kokata, edes jälkiruokaa. Aina ei myöskään tarvitse. Kun hamstraa laivalta herkkuja kassin täyteen, niin pääsee helpolla,

Ei se kyllä ollut tarkoitus. Olinhan työmatkalla ja meillä on ollut periaatteena olla tuomatta tuliaisia. Silloin kun kaksi vanhinta poikaa olivat pieniä, olimme miehen kanssa vuorotellen reissussa harva se viikko. Totesimme tuliaisten tuomisen totuttavan tuolla tahdilla lapset vähän vääränlaiseen elämään, joten periaate luotiin - sopivissa tilanteissa rikottavaksi.

Sellainen tuli vastaan tällä kertaa. Satuin nimittäin menomatkalla selailemaan laivan katalogia ja silmiini osui täysin vastustamaton tuote - shamppanja... mutta ei mikä tahansa shamppanja. Eihän maatuskapakkausta kertakaikkiaan voi jättää väliin!

Kovasti hienostunutta meininkiä siis, kun mukaan lähti tsaarittaren shamppanjaa ja Itävallan aristokraattien suosikin suklaata. Tosin sitten shamppanjan jälkeen tuli huono omatunto. En kai minä nyt millään voi mennä kotiin pelkästään omien tuliaisteni kanssa? Niinpä koriin päätyi vielä pari pussia mini-Tobleroneja ja Kinderin munamies lasten mieliksi tyyliä tasapainottamaan.



Tsarine siis pääsi testiin ja yllätti maistelussa positiivisesti. Ainahan shamppanja on hyvää, mutta tuo vähän kitsch pakkaus jätti pienen epäilyksen. Ihan turhaan... hivenen makea, mutta silti raikkaan pirskahteleva juoma sopi oikein hyvin isännän viikonloppukokkaukseen.

Menu sisälsi keittoshotteja juuressipsien kera, itse tehtyä lohiravioleja ja jälkkäriksi ihanan kuohkeaa tiramisua. Resepteistä ei puolestaan taaskaan ole tietoa, joten tässä vain kuva alkuruokatarjoilusta. Saan minäkin aina joskus kukkia...



sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Meksikolaistyylinen sunnuntaisalaatti

Foodin & Alku.fi reseptikilpailu. Salaattikandidaatti. 


On aina mielenkiintoista rikkoa raja-aitoja ja kokeilla jotain uutta. Blogin lukijat tietävät, että vaikka meillä koitetaan syödä tasapainoisesti, ollaan todella kaukana varsinaisista terveystuotteista tai tarkemmasta ruokavalioseurannasta. Siksi olikin ihan mukava ottaa haaste vastaan ja tutustua samalla itselle vieraampiin tuotteisiin.

Kokeilureseptiini valikoituivat keittiömme vanhat tutut eli cashew-pähkinät ja mantelit. Niitä meillä kuluu salaateissa, kastikkeissa ja muuten vaan naposteltuina pussikaupalla. Sitten mentiin vähän oudompiin juttuihin raakasuklaan ja MCT-öljyn myötä. Tuo jälkimmäinen minun oli itse asiassa pakko googlata.

"Palmunydinöljyä ja kookosöljyä, nopeasti imeytyvä energianlähde, joka ei kestä kuumentamista." Selvä juttu, ihan niin kuin viittaisi salaattiin...


Ja salaatti siitä tuli. Kilpailuohjeiden mukaan reseptissä ei saisi olla maitoa eikä gluteenia. Siispä salaattipohjaksi valikoitui viime aikojen suosikkini kvinoa. Suklaa herätti mielessä heti kuvan meksikolaistyyppisestä kastikkeesta, molesta, jota olen jo kauan halunnut kokeilla. Molesta ajatus kulkeutui kanaan. Siinä se. Joukkoon vielä kaikkea hyvää, tuoretta ja raikasta.

Kyllä tällä nälkä lähtee, vai mitä sanotte?



Molemmissa versioissa on itse asiassa ihan samoja aineksia. Alempi on trendien mukainen sormiruokatarjotin ja ylemmässä tarjoilulautaspläjäys, jollaisena tämä todennäköisesti useimmiten meillä pöytään päätyy.

Kuten aina, meillä oli esiraati jo pöydässä paikalla ja mielipiteitä suurin piirtein yhtä monta kuin syöjääkin. Mole-kastike jakoi mielipiteitä erityisesti. Minä pidin siitä sellaisena vähän kitkeränä (se raakasuklaa), toiset kaipasivat lisäpyöristystä hunajan tai taatelien muodossa. Isäntä piti tomaatteja piristävänä lisänä, minä olisin ehkä kelpuuttanut salaatin mieluummin ilman niitä.

Vaan sehän salaateissa niin kivaa onkin, niihin voi laittaa ihan mitä mieli tekee.

Toivottakaa minulle onnea kilpailuun. Alla resepti niin kuin sen tänään tein. 



Meksikolaistyylinen sunnuntaisalaatti

1) Tee ensin uunikuivatut kirsikkatomaatit
 (voit tehdä tämän jo edellisenä iltana)

Ota paketillinen kirsikkatomaatteja puolikkaina. Levitä uunivuokaan ja kaada päälle:
balsamicoa
suolaa, pippuria
oreganoa/timjamia
oliiviöljyä

Anna kypsyä uunissa 150 astetta puoli tuntia ja sitten uuni pois päältä 1h. Jätä jäähtymään.

2) Laita broileri marinoitumaan
Sekoita marinadin ainekset ja lisää rintafileet kokonaisina joukkoon.

4 broilerin rintafilettä
1tl savupaprikajauhetta  (dolce)
2tl paprikajauhetta
muutama rkl oliiviöljyä
1tl suolaa
1tl pippuria
2rkl hunajaa
1/4 tl kanelia
muutama timjamin oksa

Laita ne uuniin 200 asteeseen samalla hetkellä, kun laitat kvinoan kypsymään.


3)Tee kastike:
(tämänkin voi tehdä vaikka jo edellisenä iltana)

1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
oreganoa / timjamia
chiliä raastettuna (ensin puolikas ja maun mukaan lisää. Riippuu aika paljon myös chilin vahvuudesta)
0,5tl savupaprikajauhetta (dolce)
korianterinipun varret silputtuina
1 prk tomaatteja
50g cashew-pähkinöitä (liota pari tuntia)
50g manteleita (liota pari tuntia)
50g taateleita
suolaa & pippuria
40g raakasuklaata
2-3 rkl hunajaa (maun mukaan)

Silppua salottisipuli ja kuullota sitä hetki oliiviöljyssä kattilan pohjalla. Kaada joukkoon yrtit ja raasta chili ja valkosipulinkynsi. Lisää savupaprika ja sekoittele hetki. Kaada joukkoon tomaattipurkki ja vielä puolikas purkillinen vettä sekä suolaa ja pippuria maun mukaan.
Lisää joukkoon pähkinät, mantelit ja taatelit ja jätä hiljalleen poreilemaan puoleksi tunniksi. 

Surraa sauvasekoittimella sileäksi. 

Sulata joukkoon raakasuklaata ja makeuta tarvittaessa hunajalla. Laita hunajaa ensin vähän ja lisää sitten tarvittaessa makusi mukaan. 

4) Valmistele salaatin muut ainekset  

Keitä puoli pakettia kvinoaa paketin ohjeen mukaan
ja sekoita kastike joukkoon kvinoan vielä ollessa höyryävän kuumaa

Kastike:
1dl MCT-öljyä
1dl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

(Muista kypsentää ne broilerin rintafileet myös)

Pese, leikkaa, silppua ja valmistele loput salaatin ainekset:
1/2 kurkku
2 pientä avokadoa
2 vartta kevätsipulia
1/2 pussia babypinaatin lehtiä
1 lime (lohkoista saa paremmin puristettua mehua, mutta siivut näyttävä kauniimmilta)

Paahda nopeasti pannulla muutama kourallinen kuorittuja manteleita.

5) Kokoa salaatti

Sekoita kvinoaan puolet avokadosta, kurkusta, manteleista, kevätsipulista sekä pinaatinlehdet. Kumoa kulhon pohjalle.

Siivuta broilerin rintafileet ja asettele salaatin päälle. Lisää loput ainekset, paitsi kastike.
Tarjoile kastike joko erillisestä kulhosta tai valuta sitä kevyesti salaatin päälle.

Niin... 

Ja sitten kun haluttaa ruveta trendikkääksi tarjoillaan sekoitus salaatinlehdistä pieninä sormisyötävinä. Toimii varsin mainiosti ja salaatinlehdet tuovat lisäraikkautta.
Kastiketta vain lehden päälle ja sitten loppuja herkkuja päälle maun mukaan.


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Oficinan after work


Perjantai oli kiva ilta. Ensin drinksuille ja vähän vatsantäytettä, jotta jaksoi melkein kolmen tunnin esityksen Kansallisteatterissa. After work -paikaksi valikoitui vasta tiistaina auennut Oficina Kaivopihalla. Latinomeininkiä lähellä teatteria rennossa ympäristössä - ja rauhallisessa. Tilaa oli nimittäin ruhtinaallisesti ja saimme suojaisan juoruamisnurkan.

Vähän tuo hiljaisuus ihmetytti. Perjantai-iltana on perinteisesti aika hankala löytää pöytäpaikkaa (varsinkin ilman varausta) Helsingin keskustassa, joten eikö väki vielä tiedä Oficinasta vai miten tuo on mahdollista? Toki olimme vähän aikaisessa, mutta silti. Ruoassa ei ollut vikaa ja työn jälkeen rentoutumiseen ovat paikan tunnelma ja drinksut omiaan. Kirjaimellisesti savuinen Daiquiri oli mallikelpoinen (ja herkullinen) alkudrinkki naposteltavaa odotellessa. Jaettavat annokset maissitortilloja (kanalla), salaatti provolone-juustolla ja avokado-mole olivat maistuvia lajinsa edustajia. Toki,,, jäävuorisalaatista voidaan olla montaa mieltä, mutta oli se ainakin raikasta. Tortillojen tulisuus oli hieman päällekäyvää, mutta ihan siedettävää kuitenkin. Avokadomole puolestaan oli ihan huippuhyvää eivätkä Oficinan omat ranskalaisetkaan meillä jääneet lautaselle oleilemaan. Valkosuklaa-flan vei kielen mennessään ja taidankin seuraavalla vierailulla panostaa vielä enemmän jälkiruokien valikoimaan.

Palvelu oli rentoa ja aidosti ystävällistä. Ainakin jälkiruoat oli mitä ilmeisimmin hyvin maisteltu, eivätkä suositukset pieleen menneetkään. Koko jälkiruokalista tuli kuin apteekin hyllyltä herkkua kysyttäessä. Hyvin myytiin viinikin, sillä suositusten jälkeen otimme alkuperäissuunnitelmasta poiketen molemmat myös lasin valkoviiniä. Värikäs sisustus piristi ja pöydän päässä jököttävästä mötikästä riitti hetkeksi juttua - oletamme sen olevan pöytäteroitin lyijykynien ajalta.

Sijainti Oficinalla on ideaalinen varsinkin Kansallisteatteri-iltaa ajatellen. Tänne on hyvä poiketa hiukopalalle ennen illan näytöstä, tai muuten vaan töiden jälkeen hetkeksi hengähtämään. Ex tempore istahduspaikkaa etsivän kannattaa erityisesti pitää Oficina mielessä, ainakin siihen saakka kunnes suuret massat paikan löytävät...

torstai 17. maaliskuuta 2016

Arkipastan kolmiyhteys


Ketsuppi, Ketjap Manis ja kerma. Siinä se pastakastikkeen kolmiyhteys, joka meillä uppoaa kerta toisensa jälkeen. Parhaiten tuo kelpaa nakkipastan kastikkeena, mutta tänään äiti halusi muuta. Muuksi päätyivät lohi, herneet ja sipuli

Tarkkasilmäiset sitten tässä kohtaa huomauttanevat, että kuvassa näkyy kyllä myös katkarapuja. Oikeinpa näitte, mutta ne eivät varsinaisesti kuulu tähän reseptiin. Olivatpahan vain vahnempien lisukkeina.

Ihan oikein arvasitte. Lapsille ei kelvannut, joten tehtiin nuo erikseen. Itse asiassa täytyy myöntää, että tänään oli lautasia melkein yhtä monenlaisia kuin syöjiäkin.
Kuopus; pastaa, voita, ketsuppia ja vähän lohta.
Kirppu: pastaa ensin ketsupilla ja juustoraasteella, sitten kelpasi myös lohikastike (kun saatiin maistamaan ja vatsa veti)
Esikoinen; Lohipastaa, lisäketsuppia ja juustoa
Isäntä ja äiti: lohipastaa, päälle vielä katkarapuseosta, juustoa sekä vielä kuivattuja Provencen yrttejä hellästi ripoteltuna.

Että silleen, enkä silti myönnä kokkaavani eri ruokia syöjien mukaan... kertakokkauksella nämäkin tulivat.

Mites muut? Tuunaatteko yleensä syöjien oikkujen mukaan?


Arki-illan lohipasta (viidelle)

Muutama siivu tuoretta lohta pieneksi kuutioituna
yksi punasipuli
pieni prk ruokakermaa
3 isoa truuttausta ketsuppia
puoli desiä (tai maun mukaan) Ketjap Manisia

puoli pussia pakasteherneitä

Katkarapuseokseen (kahdelle):
Kourallinen isoja pakastekatkarapuja
toinen puoli pussia pakasteherneitä
1 punasipuli

juustoraastetta (Grand Padano tai parmesaani)
hyppysellinen Provencen yrttejä per lautanen

Paketillinen perhospastaa pakkauksen ohjeen mukaan keitettynä. (Luitte oikein, meillä meni 500g paketti kerralla - tiedän, olet itsekin vähän järkyttynyt) Laita pastavesi ensimmäisenä kiehumaan.

Siivuta punasipuli ja kuullota sitä öljyssä pannulla. Ripottele hieman suolaa. Lisää lohipalat ja anna kypsyä, riko vielä pienemmäksi. Truuttaa joukkoon ketsuppi, ketjap manis ja kaada kerma. Sekoita.
Lisää mustapippuria myllystä. Lisää lopuksi herneet ja anna kuumeta.

Siivuta toinen punasipuli ja kuullota sitä toisessa pannussa hyppysellisellä suolaa höystettynä. Lisää lopuksi herneet ja katkaravut, lisää pippuria.

Valuta pasta kevyesti ja sekoita lohikastikkeeseen. Mausta hyppysellisellä Provencen yrttejä ja raasta päälle haluamaasi juustoa. Syö heti.



maanantai 14. maaliskuuta 2016

Suupaloja ja siemennäkkäriä



Suupaloja - Pikkuruokia ja naposteltavaa maailmalta 
Hannele Hyvärinen ja Johanna Myllymäki
Arvostelukappaleena luettavaksi ja kokattavaksi kustantajalta 

Nykyään on trendikästä rakentaa koko tarjoilu pienistä, mielellään sormilla syötävistä annoksista ja siihen trendiin Suupaloja osuu pilkulleen. Se on täynnä kaikenlaisia inspiroivia pikkupaloja, joita voi rennosti sitten nautiskella ystävien kanssa. Eri puolilta maailmaa inspiraationsa hakevista resepteistä riittää kokeiltavaa ja herkuteltavaa vähän pidemmäksikin aikaa.

Meillä on tehty mezejä, pintxoja, tapaksia ja muita pikkupaloja vähintäänkin aperona noin suurin piirtein aikojen alusta asti. Silti kirja oli mukava tuttavuus ja siitä löytyi useampi kokeilemaan houkutteleva resepti. Ihan ensimmäiseksi tartuin siemennäkkäriin, jollaista minun on pitänyt kokeilla jo pidemmän aikaa.

Helpossa reseptissä vain sekoitettiin ainekset (auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, suolaa, vehnäjauhoja, ruisjauhoja ja vettä) keskenään, levitettiin pellille ja kuivatettiin uunissa 150 asteessa. Jäähtyneenä ihanan rapsakka näkkäri sai meillä niin suuren suosion, että lautanen tyhjeni hetkeksi kääntyessäni toiseen suuntaan. Ei siinä sitten muu auttanut, toinen satsi tulille.

Seuraavaksi ajattelin kokeilla rapukakkusia viikolla iltapalaksi...


p.s. lisää ajatuksiani kirjasta myös kirjablogin puolelta lähiaikoina osana kuukauden keittokirja-sarjaa

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Klassikko testissä : Vitello Tonnato

Vitello tonnato on houkuttanut minua kokeilemaan jo usean vuoden ajan. Mielessäni tiesin, että majoneesin, tonnikalan ja ruusuiseksi kypsennetyn vasikanlihan yhdistelmä uppoaa meillä varmasti. Enkä ollut väärässä.

Ymmärrän hyvin ruokalajin klassikkoaseman. Alkuruoaksi tämä on täydellinen, mutta toki nykyisillä suosituksilla kevennykseen ja lihansyönnin vähentämiseen nähden vähän harvemmin kuin ehkä "vanhoina hyvinä aikoina".

Vitello tonnato

400g vasikanfilettä tai paistia
suolaa
oliiviöljyä
rucola-salaattia (sekoita 1tl oliiviöljyä ja 1/2 rkl balsamicoa kastikkeeksi tarjoilua varten)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuumenna hieman oliiviöljyä pannussa ja ruskista hyvin joka puolelta. Suolaa ja pippuroi, ja anna kypsyä uunissa, kunnes sisälämpötila on 52 astetta eli n.10 min ja laita sitten jäähtymään.
Kiedo kelmuun tiiviisti ja muotoile helposti leikattavaksi.

Jäähdytä pari tuntia jääkaapissa ja tee sillä aikaa majoneesi valmiiksi.


Tonnikalamajoneesiin:
2 kananmunankeltuaista
2 tl valkoviinietikkaa
15g sardellifileitää (pistin pari)
1 rkl kapriksia
200g tonnikalaa öljyssä valutettuna (1prk)
1dl oliiviöljyä
1dl jotain vähän kevyemmän makuista
(vettä)

Majoneesia varten laitetaan keltuaiset, etikka,sardellit, kaprikset ja tonnikala blenderiin (tai pieneen tehosekoittimeen).

Valutetaan öljyä vähitellen koko ajan pyörittäen ja lopuksi vielä hiukan vettä, jos tuntuu liian paksulta.

Tarjoilua varten levitetään majoneesia lautasen pohjalle ja sille asetellaan ohuiksi siivuiksi leikattua vasikkaa. Lopuksi päälle ripotellaan kastikkeensa kanssa sekoitettua rucolaa ja tarjoillaan heti.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Isäntä kokkaa: Gnocchimestarin paljastukset


Joka väittää gnoccheja raskaaksi ruoaksi, ei ole kunnollisia koskaan maistanutkaan. Meidän isännän tekemät ovat sellaisia pilvenpehmeitä palleroita, joita voisi syödä määräänsä enemmän. Ei tosin kannata, sillä keveys on lopulta vain illuusiota - perunapasta voi ahneen vatsassa jymähtää paikoilleen...

Ei se kyllä ihan näin helposti aikoinaan mennyt. Muistan minäkin kohteliaisuudesta nieleskelleeni seurustelun (ja kai vielä avioliitonkin) alkuaikoina sitkeän kimmoisia taikinanpaloja, mutta se oli aikaa ennen opittuja tekniikoita ja kunnon työvälineitä. Isäntää haastatellessani sain kuvauksen parista kikasta, joilla onnistuu ihan aina.

1. Investoi perunalumipuristimeen.
Kunnon välineellä saa kosteuden puristettua muualle kuin gnocchitaikinaan, eikä vesi pääse litistämään lopputulosta. Puristimen läpi tuleva perunamassa on hötöistä ja ilmavaa. Sellaista lopputulosta ei saa murskaamalla, survomalla tai sekoittalla, jotka ilman perunalumipuristinta olisivat ne jäljellä olevat vaihtoehdot.

2. Älä sekoita liikaa.
Sekoittamalla puristat keveydelle elintärkeän ilman pois. Siis, sekoitusta vain sen verran, että saat taikinan kokoon.

3. Älä hukuta jauhoihin 
Siis jos keittää 8 perunaa (sen verran kuulemma pussin pohjalta löytyi), sekoittaa niihin muskottipähkinää ja 3 kananmunaa, niin jauhoja tarvitaan...

- tähän väliin isäntämäistä röhönaurua -

"No, silleen tarpeeksi."
"Niin, mutta kuinka paljon?"
"Että taikina on käsiteltävää, mutta pehmeää ja gnocchimaista."
"Joo, mutta..."
"EN minä vaan tiedä!"

Ota tuosta sitten selvää. Tarkkaa reseptiä ei siis tälläkään kertaa ole tiedossa. Leipomisen jälkeen sitten kiehautettiin suolatussa vedessä ja lopuksi vielä paistettiin salvialla maustetussa voissa.



Alkuruokana meillä oli pekoni-vuonankaalisalaattia höystettynä sinihomejuustolla ja saksanpähkinäsattumilla... sekä isännän viimeisimmällä herkkulöydöllä eli Punnitse ja säästä -kaupasta ostetulla Viikuna-taateliviinietikalla. Aivan uskomattoman hedelmäinen ja täyteläinen maku, Ihan karkkia itsessäänkin, mutta kuin piste i:n päällä salaatissa.

Gnocchien kaveriksi valittiin varaslähtö pääsiäiseen karitsan ulkofileen muodossa,

Viininä Pomerol Château de Sales 2003.

Vuosikerran myötä muistelimme aikaa, jolloin meillä oli vain yksi muksu ja hänkin vasta vuoden ikäinen. Oliko elämä helpompaa? Ehkä, tavallaan... ainakin hiljaisempaa.



Jälkkäriksi ranskalaiseen tapaan juustoja ja herkkumakeita pieniä mandariineja. Ei sitä mitään varsinaista jälkkäriä olisi kai kukaan enää jaksanutkaan.



lauantai 5. maaliskuuta 2016

En minä kyllä ihan tätä odottanut


En minä kyllä ihan tätä odottanut. 

Aloittaessani tämänkertaiset ruokamenolaskelmat arvelin niiden ehkä olevan hivenen korkeammalla kuin viimeksi. Kahden ensimmäisen viikon jälkeen meinasin jo saada hepulin. 


Loppusumma aiheuttaa pientä ylimääräistä tuskanhikeä ja pakottaa pohtimaan. Miten ihmeessä tähän on päädytty? Ei näy halpuuttaminen tai yleinen kustannustason lasku näköjään meidän kukkarossamme.

Helmikuun ruokalasku oli hulppeat 1170€ ja rippuset päälle. 

Aikamoinen hyppäys edellisestä alle 900€:sta.

Syitä voi tietysti analysoida useampia, mutta loppupeleissä kyse on kurinalaisuudesta. Pitäisi vain tehdä itse enemmän, vältellä kaikki ulkonasyömiset ja yksinkertaisesti vain lisätä tahdonvoimaa houkutusten vastustamisen osalta.

Eli 

1. Helmikuussa syötiin jotain valmiina ostettua käytännössä jokaisena viikkona. Toki voi osaa käynneistä perustella blogilla (pitäähän sitä nyt voida kirjoittaa vaikka tästä tai tästä), mutta silti...

2. Kiire, kiire, kiire = vähemmän kotona itse tehtyä. Tämä näkyy erityisen nopeasti leivässä ja leivonnaisissa. Kotitekoinen vaan olisi niin paljon edullisempaa. Edellisen seurannan aikaan ehdin enemmän.

3. Houkutuksiin lankeaminen - siis niin kuin ihanaan oliiviöljyyn ja vaaleaan balsamicoon ja tummaan balsamicoon, jotka kerralla nostivat kauppalaskua yli satasella. Tosin näitä on jäljellä vielä pitkäksi aikaa, joten ehkä kyse ei ollutkaan kulusta vaan investoinnista...


Selittelyt sikseen. Tämä tarkoittaa kurinpalautusta (vaikka pari viimeistä viikkoa aika hyvin jo petrattiinkin). Seuraava seuranta sitten kun tilanne tuntuu tasaantuneen...

Innolla odottelen, mitä Suolaa ja hunajaa-blogissa on laskeskeltu ja mitä muut ovat aiheesta kertoneet...


Edit: 
Suolaa ja hunajaa - blogissa tehtiin tiliä näin

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Frans & Emilie Turussa

Olen tainnut täällä mainitakin, että olen vuoden verran päässyt töissä sivusta seuraamaan hotellien elämää ja ketjuravintoloiden suunnittelua, Kyseessä on mielenkiintoinen touhu, vaikka itse en varsinaisesti aiheesta mitään ymmärräkään, enemmän tuollainen yleinen asiakaskokemuksen, toimintamallien ja niihin liittyvän digitalisoinnin kehittäjä kun olen. 

Oma ymmärryksen puute ei tietenkään estä kiinnostusta, joten kun kuulin Turussa aukeavasta Frans & Emilie - ravintolasta, oli pakko mennä kokeilemaan ja vertaamaan, olinko ymmärtänyt lähellekään oikein...


Minulla oli mielikuva ranskalaistyyppisestä, valoisasta bistrosta, jossa on rento meininki, hyvää ruokaa ja iloinen ilmapiiri. Odotukseni perustuivat tarkkaan syynäämiini videoihin ja salakuuntelemiini käytäväkeskusteluihin. 

Odotukseni täyttyvät kaikissa paitsi yhdessä kohdassa. 

Ruoka oli reilua ja hyvää. Ei mitään hienoa gurmeeta, vaan juurikin maukasta ja maistuvaa. Pidin kovasti omasta vuohenjuustonyytistäni ja pestosta sen kanssa. Sisko taisteli grillipihviannoksensa melkein loppuun. Vika ei ollut kuulemma maussa, vaa siinä, että syömistä olisi riittänyt vaikka kahdelle naiselle. (Maistoin osan pihvistä, joten voin vahvistaa sen maukkuuden) Lämmin leipä, voi ja tapenade olivat herkkua. Jälkkärin laadusta vastasivat Valrhonan ihanat suklaatuotteet, mutta suomalainen vaniljajäätelö oli turhan pliisu kaveri suklaaherkuille. Olisin odottanut jotain vähän hapokkaampaa, vaikka marjoja. Tarjoilija sitten asiaa kommentoidessani mainitsikin mahdollisuudesta ottaa vaniljajäätelön tilalle sorbettia... ehkä kannattaisi ehdottaa tuota jo asiakkaan jälkkäriä valitessa :-) 

Palvelu oli juuri niin ystävällistä kuin odotinkin. Pientä jäykkyyttä oli vielä havaittavissa avajaisia seuraavana päivänä, mutta sen korvasi ehdottomasti iloinen hymy ja ilmeisen aito halu saada asiakas yhtä innostuneeksi ravintolasta kuin henkilökuntakin. 

Sitten se kohta, jossa todellisuus ei ihan vastannut odotuksiani. Minulla oli mielessäni sellainen valoinen ja väljä paikka. Myönnän, olimme ravintolassa helmikuussa illalla, jolloin ei luonnonvaloa varsinaisesti ole saatavilla, mutta silti koin paikan hivenen rustiikimmaksi ja hämärämmäksi kuin odotin. Tämä ei ole moite, jotenkin mielikuvani vain oli erilainen. Sinänsä oli tosi piristävää, kun puurakenteet olivat valkoisia ja pöydistä osa pyöreitä, vaikka pienillä "baaripöydillä" isompien annosten kanssa saattaisikin olo käydä vähän ahtaaksi.  

Vähän harmittaa, että Turku on liian kaukana lounasvisiittiä silmällä pitäen. Valkoinen "Orangerie" rakennelma näytti tosi hienolta. (vasen alakulma kuvassa) Sinne katetaan kuulemma lounaspöytä arkisin ja varmasti lounaskokemus onkin omanlaisensa juuri tuon paikan ansiosta. Näytti kivalta ja houkuttelevalta valaistuna ravintolasalin keskellä illallakin. Kelpasi seurata tarjoilijan toimia leivänleikkuussa ja muussa valmistelussa.

Mocktail-maljani oli kaunis ja herkullinen, Sellainen kelpaa nostaa uudelle ravintolalle. 
Onnea ja menestystä! 
Tcin-tcin!